perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kiireisen viikon tarinat

Hakutreeneissä Viiru treenasi laatikoita/risteilyä. Kuudesta ukosta osa sujui erinomaisesti, osa hyvin ja loput sinnepäin. Harjoitus tehtiin mielikuvina: ukot näyttäytyivät pareittain, koira kännettin pois, ukot etenivät ja piiloutuivat. Kyllä on hienoa, kun ryhmässä on kokeneita ja tietäväisiä hyviä neuvojia.

Tiistaina Pikin agilityssä päätreenaaja irtosi hyppysuoralle. Esteiden haku ei muuten vielä onnistunut, putkiin irtoaminen sen sijaan on hienolla tolalla. Viiru teki pikkusetin. Puomin jälkeinen persjättö onnistui, samoin kimara 8 - 13 yläpuolelta ohjaten. Muurin jälkeinen kaarros jäi kyllä aika isoksi. Kati neuvoi erinomaisen välistävetotekniikan - vain olkapään kääntö. 

Rata: Kati Keränen
Keskiviikkona menimme Viirun agilitytreeniin harjoittelemaan etäohjausta, leijeröintiä ja poispäinkääntöä.  Radassa oli kyllä monta jännää paikkaa, ja Viiru alkaa olla tosi taitava! Rataa teimme pätkissä ja Heidi-kouluttaja oli monessa paikassa palkkaajana. Esim. kepit ohjattiin sylkkärintapaisella ja putken toiselta puolen. Hyppy 11-13-22 ohjattiin joka kerta eri tavoin: peruskäännös, vastakääntö, valssi. Aivan huippu treeni! Ja sitten Vinjan kanssa lenkille.

Rata: Heidi Utriainen
Torstainakin oli huippua ohjelmaa: Pikin pentutapaaminen kolmen bc:n, yhden kelpin ja yhden aikuisen snautserin kanssa. Kävelimme kanavan rannassa, joten Piki jaksoi vaivatta lyhytturkkisten matkassa, kun pääsi viilentymään veteen usein. Paljon pennut uivatkin :) Viiru ja Susu lenkkeilivät Sirkun kanssa.

Yritettiin ottaa Pikistä kuvia ASCAa varten.



Perjantai-iltana yhdistimme kaupunki-, lintu-, uinti, kiihdytys-, rentoutumis-, metsästys-, evästely- ja maisemaretken Penttilän alueen täyttömäellä ja Pielisjoella.
Kuvissa ei näy, että mäellä ollaan.


Kohta kuvan ottamisen jälkeen Viiru ja Piki kiihdyttivät jäniksen perään. Harvoin näkee takaa-ajoa noin hyvin kuin avoimelta kukkulalta. Pupu voitti - kuten aina. Kukaan ei loukkaantunut.

Kuka ei kuulu joukkoon?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti