Tänäisessä tokokoulutuksessa kaikki oli luksusta. Matkaa oli parisen kilometria kotoa, ja koulutus alkoi kymmeneltä. Sai nukkua aika pitkään, ja ajomatka oli lyhyt. Halli oli puolilämmin (tosin ulkona olisi ollut 3/4-lämmin) ja tekonurmipohjainen. Siistiä. Koulutus alkoi hintaan sisältyvällä kahvilla ja pullalla. Baari oli auki koko päivän, syötävät hyviä mutta hinnat minimaalisia. Tuoleja oli mutta lattiallekin voi istua. Sää muuttui keväiseksi ja vieressä oli hyvät lenkkimaastot. Ei ollut kuitenkaan liian kuuma koirien autossa odotella. Oma koira sai kehuja sekä kouluttajalta että yleisöltä.
Sehän on melkein kuin bordercollie, sanoi kouluttaja. Pakko oli vastata:
Ei, kyllä se on parempi. Loppupäätelmä:
Niin, aivan, se ei ole yhtä nöyrä. Sain oppia juuri siihen, mihin tarvitsin. Ja ekaa kertaa sellaisen neuvon, joka sopii minun pirtaan.
Maailman paras koira siis löytyi. Kuten tämmöisissä koulutuksissa usein, etukäteen ilmoittaa treenavansa jotain vaativaa liikettä, mutta lopulta huomaa saavansa oppia aivan perusasiassa. Meidän teemanamme oli nouto eri muodoissaan, mutta koska kouluttajan mukaan palautuksen suhteellinen hitaus liittyy (myös?) siihen, ettei Viiru tiedä, mihin asettua lopuksi, paneuduimme eteen istumaan tulemiseen. Siihen löytyi lukuisia neuvoja. Aivan huippuhyviä neuvoja olemme saaneet monilta jo aiemminkin, mutta itse en ole vain saanut edistyttyä tarpeeksi. Nyt tuli myös semmoinen neuvo, joka minulle sopii täysin: kriteerin laskeminen aluksi, palkka, namin heitto kauemmas, liki, palkka, heitto
Jee!
Kouluttaja oli Pirjo Heikkinen,
Pondera.
Kuvia ikuisuusprojektista viime kesältä (
aussieyhdityksen tokoleiri Uuraisilla elokuussa, kuvat Pia Kurri)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti