Neljän tähden seuramatka

Maanantaina hakuharkoissa partioitiin raunioilla. Mikäs Viirusta sen hauskempaa. Rinteessä olevaan "luolaan", oven ja autonrengasröykkiön taakse Viirulle piti antaa hieman vinkkiä, mutta kaksi muuta ukkoa löytyivät tavallisella juoksen kunnes löydän sun (ja nenäni pidän auki) -taktiikalla. Haukku alkaa olla minun korviini jo oikein hyvä. Pikikin sai tutustua raunioradan metsäalueeseen.

Tiistaina pidettiin paniikkitreenit helatorstain tokokoetta varten, ja huomattiin ettei mitään panikoitavaa oikeasti olekaan. Tai ainakaan tässä vaiheessa ei kannata enää panikoida. Päätin lopettaa Viirun viskomisen täyskumipallolla. Eihän sitä pitkään jaksa kovempikaan koira. Siirrytään vaikka lihapulliin. (Ja kokeen jälkeen päätin ajatella koko luoksetulon ja sen stopin uudelleen.)

Pikin agilityssa teimme pussia ja hyppysuoraa. Kolme-neljä hyppyä meni kutsumalla hyvin.

Keskiviikkona en enää juurikaan malttanut keskittyä agilityyn. Viirun ryhmässä oli valssitreeni. Opettelin vain yhdeksän ensimmäistä estettä ja kerrankin ne menivät ekalla yrittämällä läpi. (Siis valsseja!) Ehkä tokokokeen odottelu sai minut sopivaan vireeseen. Muisteltiin myös joitain tokojuttuja ja viskelin lihapullia.

Helatorstaina oli neljän tähden seuramatka sateiseen Savoon. Matkattiin Suskin ja Jytinän, Veeran ja Laten sekä Kaisan ja Rikin kanssa Savon Nuuskujen tokokokeeseen. Onneksi kisapaikalla sateli vain pikkuisen ja ilma oli raikkaan viileä. 

 

Luoksetulo pitää opetella ihan uudestaan. Noudossa, kaukoissa ja estehypyssä en tiedä, mistä pisteet menivät. Noutohan on kuitenkin huono omastakin mielestäni, joten siihen nähden pisteet ovat hyvät :). Kaukot Viiru teki mielestäni virheettä, joten olenkohan minä hytkynyt liikaa istumaan käskemisessä? Hypyllä ei kannata vaivata mieltään, koska tämä oli meidän viimeinen AVO-kokeemme. Tiivistäen voi todeta, että Sirkun opettamat liikkeet ovat kympin arvoiset, minun kutosesta kasiin. Voittajaluokka vaatinee erilaista asennetta. 

Järkevät palkinnot

Yhdestä liikkeestä Viiru sai erityisen ison käden - siitä, joka minusta joskus tuntui vaikeimmalta. Mutta minkäs teet, kun syntymälahjana on saanut hyvät hermot. Viirun ryhmän paikkamakuun neljästä koirasta ensimmäinen säntäsi heti ohjaajan perään. Viereinen pikkukoira (ihan aiheesta) säikähti tätä ja nousi ylös.  Ohjaaja palasi ja jäi koiran luo. Koira Viirun toisella puolella kiirehti ohjaajan luo, kun palasimme piilosta kehään. Koko tämän ajan Viiru makasi kuin sfinksi. Pönötys onnistuu myös vaikeassa häiriössä.

Kaikki liikkeet Viiru teki niin hyvin tai paremmin kuin on opetettu. Ja hyvällä fiiliksellä. Nyt liikkeet vain pitää opetella kunnolla. Olipa kiva reissu hyvässä seurassa!

Susu ja Piki kävivät samaan aikaan linturetkellä Siikakoskella.