perjantai 9. toukokuuta 2014

Juoksentelua

Tiistaina Pikin agilitytreenissä oli "valsseja ja juoksentelua". Tutustuminen valssien ihmeelliseen maailmaan alkoi merkkauksen ja pakkovalssin alkeilla. Piki myös säntäsi suoran putken läpi kuolleena odottavalle wubballe. Viirukin pääsi baanalle, koska Viirun treeni-ilta hassattaisiin mätsäriin.
Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee
Viirun kanssa radalla kaikki oli vaikeaa paitsi suorat ja kakkoshypyn pakkovalssi. En ihan puoleenyöhön jäänyt hallille, mutta pakko oli edes saada suht siisti kääntyminen hypylle 10. Suoran putken jälkeinen persjättö ja valssi täytyi vain tunnustaa mahdottomaksi tällä vauhdilla ja taidolla. Huoh. Viirulla oli varmaan kivaa, koska rata sisälsi myös sitä "juoksentelua", jossa sai vetää suoraa täysillä.

Keskiviikkona taas Pikille uusi kokemus: mätsäri Citymarketin parkkipaikalla. Piki käyttätyi rauhallisesti; sitä jänskätti. Erityisesti jännitti sen jälkeen, kun tanskandoggi oli sille matkan päästä rähähtänyt, mutta onneksi paikalla oli pentututtuja, kuten Siri ja Pokka. Pokka varsinkin rentoutti Pikiä pikkupainilla moneen kertaan. Tuomarikin oli puolituttu, ja pentunen saatiinkin tutkittua hampaita myöten. Yllättäen päästiin palkinnoillekin. Sinisten pentujen neljäs sai leluja ja herkkuja, joten pönötyskuvaa ei nyt saatu.

Osa palkinnoista suussa ja vieressä. Pitihän jonkinlainen kuva ottaa.
Mieluisa palkinto odotti vielä kotona, kun mentiin lenkille Vinjan kanssa telkkuamaan.

Torstai-iltana pentukurssilla Piki taas näytti, miten hieno harrastus/puuhailu/työkoiran alku se on. Aiheena oli tarjonnan kautta kouluttaminen. Ensin maahanmeno, sitten kosketusalusta. Piki keskittyy hyvin ja oppii nopeasti!

Aktiivisen puuhaviikon perjantai-iltana relattiin Romin ja Pokan kanssa. Viiru ja Piki leikkivät, laidunsivat, imuroivat jäniksenpapanoita, möyrivät ojissa, uivat poikien kanssa. Viiru lähti jäniksen perään mutta palasi takaisin :) Ja sitten viikonloppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti