lauantai 11. tammikuuta 2014

Soaked in Luxury

Nyt tuli talvi, raaka tuuli ja kymmenen asteen pakkanen. Ei olekaan niin kätevä roudailla Pikiä joka paikkaan mukaan. Otin kuitenkin Pikselin mukaan Pirisen Maaritin vetämään toko-koulutukseen, joka käynnistyi PoKS:n lämpimässä hallissa tänään. Tuumin, että pentusen on mukava katsella ja mallioppia ainakin alokasluokan liikkeet. Piki tuumasi ihan toisin ja yritti syödä itsensä vapauteen metallihäkistä Mörkö-2:n hurjuudella sekä piti niin kamalaa meteliä, että kukaan ei kuullut ketään. Vein häkin vessaan - eihän siellä mukava ollut yksinään, mutta oli ainakin lämmintä. Ensi lauauntaina kiljukaula jää kotiin.

Mutta kurssi oli aivan mainio ja Viiru aivan täpinöissään (mutta ei liikaa). Lempitokolelu heitti lopullisesti henkensä. Nyt minun pitää tehdä jostain muusta lelusta yhtä palkitseva... Tehtiin kaikki alokasluokan liikkeet, suuri osa ryhmäliikkeinä, mikä on mukavaa vaihtelua. Viiruhan osaa liikkeet - paitsi että mitä se top-käsky tarkoittikaan? Sitä uutta, jossa pannaan pylly maahan vai vanhaa, jossa lasketaan mahakin maahan... En voi muistaa... Ja taas kerrattiin. Pitäisi varmaan tehdä useammin.

Myös luoksetulossa oli säätämistä, koska minun käytöstäni korjailtiin (koiraan päin kääntymistä), mutta kätevä emäntä päätteli tehneensä jotain hupsusti ja rupesi tarjoamaan vaihtoehtoja. Heittäytyisinkö vaikka maahan makaamaan ja oottelemaan?

Hyppy tehtiin AVO-tyyliin, ja Maaritin mielestä se oli oikein hyvä. Lopuksi hupsuteltiin ruudulla. Maarit sanoi, että voisin joskus käyttää namikuppiakin, ja käskeä sitten koiran seisomaan ruutuun. Vauhtia ylläpidettäisiin leluruudulla. Ja sittenhän olen vielä naksutellutkin ruudun paikkaa.

Lämmin halli ja osaava kouluttaja - luksusta :)

Ja luksus jatkui, ei tosin lämpimässä. Sari Vähäniitty oli kouluttamassa JoAlla. Runsaan kolmenkymmenen esteen radassa oli paljon poispäinkäännön ja persjätön paikkoja. Aina Sarin koulutusten jälkeen poispäinkäännöt tuntuvat tosi fiksuilta, ja niitähän tällainen hidas kömpelys tosiaan tarvitsee. Kuten kouluttaja sanoi, monet kohdat menivät oikein hyvin, välillä taas pakka levisi. Nyt olin yrittänyt opetella rataa jo paperilta etukäteen ja tulin ajoissa  paikalle. En vain osaa. Siinä oli minulle liikaa muistettava yksityiskohtia, kun yritin tehdä kokonaista rataa. Mutta kivaa oli ja Viiru taas oikein pätevä.

Aurinkokin paistoi tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti