Kumppani

Keskiviikon agility: Ansoja

Soilin radalla oli ansoja, varsinkin kun hyppyesteiden paikkaa vaihdettiin piirrokseen verrattuna. Esteenä 5 oli hyppy, 12 oli A:n jatkona, 13 oli pituus ja 18 oli muuri. Ninni neuvoi merkkaamisessa, tutummilla termeillä keilaamisessa tai heittämisessä - ja niin ehtii ihmeen paljon. Schapendoes Oikun kanssa käytiin kunnon jäähdyttelylenkillä.

Torstain agility: Kisaamaan!

Ensimmäinen kisanomainen treeni: ykkösluokan rata. Ekalta yritykseltä joutui jäähylle ensimmäisestä virheestä. Meille se tuli jo viidennellä esteellä: Viiru kielsi pussin. Vika oli joko oman vauhtini hidastumisessa tai - minkä kekkasin jälkikäteen: Edellinen este oli A, ja ensimmäistä kertaa Viiru ei saanut palkkaa alasmenokontaktilla. Voi olla että Viipo aikoi pitää tupo-neuvottelut. Hölmistys oli koiralle suuri, kun jouduimme ulos radalta ;) Pian pääsimme takaisin, ja nyt saimme tehdä radan kuin kisoissa loppuun asti, mutta palkata kontakteille. Kepeiltä olisimme saaneet vitosen tai ehkä kympin pikemminkin. Keinulle tein takaaleikkauksen. Se oli Viirun ensimmäinen, joten Viipo meinasi kääntyä takaisin, mutta meni kuitenkin keinun loppuun asti.  

Treenattavaa: oman vauhdin ja ohjauksen rytmitys, takaaleikkaukset kontakteille (koska niitä on pakko joskus tehdä), keppien aloitus. Nämähän jo tiedettiin. Huippuhauskaa!

Topi nautti mukana hengailusta. 

Perjantai: This land is my land

Viiru lähti mukaan, kun suuntasin autolla Vantaalle hoitamaan asioita ja hakemaan junassa ahdistuvaa Valkan giltsiä. Päivässä kun ajaa eestaas Syrjästä Ruuhkaan ja takaisin, ei voi kuin ihmetellä: onpa paljon ihmisiä ja autoja - onpa hiljaista, mutta kiva että meille on rakennettu ihan oma tie.

Ehkäpä maamme yhteiskunta ja kansa on koiramyönteisempi kuin kuvittelinkaan. En halunnut jättää Viirua autoon, vaan kävelimme yhdessä kauppakeskukseen, asianajotoimistoon ja isännöitsijätoimistoon. Missään ei kuulunut pahaa sanaa, vain hyviä. "Tottakai saa tulla. Nuorena olin vetohiihdon suomenmestari." "Onpa kaunis koira. Ai, australianpaimenkoiria on ruskeitakin." "Toinen vaihtoehto on novaskotti. Niillä on ihana ruskea nenä." Viipo oli joka paikassa oma myönteinen ja tarvittaessa rauhallinen itsensä. Se kävi maate, jos ei ollut mitään erityistä puuhaa.

Vain räksät nostivat ulkona kierroksia. Luopumisen harjoittelua? Torstaiaamuna Viiru kävi niin pitkässä jänisjahdissa, että olimme jo Topin kanssa lähdössä jäljestämään, mille tielle tai vesistölle jäljet päättyisivät.

Kotona kodinhoitohuoneessa rätit päässä voi levätä.

Autossa Viiru ei käy maate - ei tänäänkään, vaikka matkasimme tuhat kilometriä. Miksi ei? Onko paha olo? Se tulee todella mielellään autoon. Se ei näytä hermostuneelta tai muutenkaan kärsivältä. Mutta ei nuku, ainakaan makuullaan.