sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Saattohoitolassa tapahtuu

Itsenäisyyspäivän seutu sujui reissatessa ja minun sairastellessani. Koirat lähinnä oleilivat, kerjäsivät ja herkuttelivat. Susu jäi Helsinkiin.

Kerjäiläisten valtakunnan prinssi
Keskiviikkona raahauduimme kolmistamme hallille. Soili oli taas laatinut radat huolellisesti paneutuen, tosin jouduimme eri kentälle kuin piti, ja rakensimme vain toisen radoista. 

Ratapiirroksella ei tässä ole mitään virkaa. Juutuimme Viirun kanssa vaaleiden palleroille esteelle 3 - ilman etteä edes teimme ensimmäistä ja toista estettä. Uskomatonta mutta totta: sain aikaan jumin, jossa Viiru ei mennyt putken "vasempaan" päähän. Aluksi Virsuli ei mennyt pimeään putkeen, lopulta ei siihen päähän putkea lainkaan. Toiseen päähän putkea voi kyllä kipittää. Muistaakseni en ole koskaan aiemmin hermostunut Viirulle, mutta nyt niin kävi. Oli vähällä, etten vienyt Vipstaakia autoon miettimään. Viiru vain istui putken suun edessä ja tapitti minua silmät pyöreinä ja korvat hörollään. Saimme kuitenkin jumin purettua - en siis hermostunut niin pahasti ;) Teimme sitten 1-2-3 valtavilla kaarilla kummaltakin puolelta muuria. Eli olivatpa ohjaukset nimeltään mitä hyvänsä, "ennakoiva" pitäisi lisätä niiden määreeksi. Muuten juoksentelimme radan vähän sinne päin, ja lopuksi teimme hyppysuoraa 7-8-9-10-11, jotta jäisi hyvä mieli.

Jos Viiru tekee koko puomin, pysähtyminen oikeaan asentoon ei onnistu. Koko alastulo-osuudelta kylläkin onnistuu. 

Topin kanssa ei mennyt juurikaan paremmin. Topi oli kyllä hyvillä mielin ja hyvin innoissaan köpötellessään toisen ratapuoliskon hyppyjä, putkia ja keppejä. Rimat olivat korkeimmilla mineillä, ja lopuksi huomasin, että se oli Topsukalle liikaa. Takajalat tärisivät. Seuraavaksi siis vain siivekkeet tai miniminit.  Keppien pujottelu nopeasti ei onnistunut, joten jätämme kepitkin pois ohjelmasta. Harvinaiset huonot treenit, mutta saivatpa elukat possunkorvat nassuteltavikseen. Ja kumpikin koira oli varmaan kyllä tyytyväinen :)

Viirun treeni torstaina sujuikin sitten tavallisen hyvin. Suski piirsi Sanskun suunnittelemat radat, kiitos! Treenin aluksi Viiru meni itsekseen keekoilemaan keinulle, ja kolahtihan se toinen pää lopulta jäiseen maahan. Mitään traumoja ei Virsulle tuntunut tästä jääneen.

Ensimmäisessä harjoituksessa hypyille 2 ja 3 tehtiin ennakoivat valssit. Niitä piti taas harjoitella useamman kerran ;) Ilman valssia Viiru ei kääntynyt putkeen 4. Mutta täytyyhän se siihenkin opettaa, ja näin tehtiin lopuksi. Pussi ja rengas onnistuivat radan osana vaikeuksitta. 

Aloitimme esteeltä 4, mikä teki radan paljon helpommaksi. Tai oikeastaan Viiru jäi istumaan hypyn 10 taakse - mutta ei siis tullut puolenvaihtoa. Hypyn 15 jälkeen koira otettiin haltuun (tässä!) ja keilattiin sen jälkeen putkeen. Kiva treeni taas kerran!

Sansku sanoi, että alamme olla kisavalmiita. Kunhan siis osaisimme kepit ja kontaktit. Kontaktit alkavatkin olla hilkulla, mutta kepit ovat ihan alkutekijöissään. Syytän sateista kesää, joka teki pihamme liian liukkaaksi harjoitteluun. Olen alkanut harkita opettamista tavallisilla kepeillä ilman mitään lisähärveleitä. Niinhän Topikin on opetettu, ja kepit olivat kuitenkin sen varmaan paras este.

Lauantaina kutsuin meidät Hannan, Miimin ja Jennan tokotreeneihin. Sukulaisten nähden Viiru pani parastaan paikkamakuussa, jäävissä liikkeissä (maahan ja seisomaan) sekä luoksetulossa. Ensimmäinen ja kolmas tehtiin lievässä häiriössä, keskimmäinen vaikeassa: Hanna, Miimi ja Jenna heiluivat, huutelivat ja heittelivät ja heiluttelivat leluja. Viiru lähti vasta kolmannella kutsulla ja istuutui melkoisen kauas minusta. Mutta tuli kuitenkin :)

Lenkillä Toma oli kovin kiinnostunut Viirun peräpäästä, mista Viiru taas ei tykännyt yhtään. Onko juoksu tulossa? Saako juoksuissa osallistua näyttelyyn? Viipo on ilmoitettu Kajaaniin tammikuussa. Se pääsee vielä rimpulaluokkaan.

Iltapäivällä saattohoitolan terminaalipotilaat vietiin Jamiskalle rämpimään lumessa parhaassa seurassa eli Nuuskun ja Rapsun kanssa. Mörkökin käveli pitkän matkan. Keisari ei ollut lainkaan köyhä eikä kipeä kun se korvat hulmuten karkaili hevosenkakkaa syömään. Ei kerinnyt ontuakaan, kun oli herkuille niin kiire. Illalla kaikkia väsytti kovasti, jopa Viirua; toko väsyttää. Mutta olipa mukava päivä!

Sunnuntaina jätettiin Mörkö lepäämään. Porukkaan liittyivät Zorro ja Elena. Alunperin tarkoitus oli treenata, mutta oli sen verran lumista ja kylmää, että päädyimme vain patikoimaan. Viiru sai kyllä haukkua Riitalle ja Heidille sekä makaavalle minulle. Hyvin meni. Lenkillä Viiru pyöritteli Elenaa hangessa niin kuin vanhemmat ja isommat aussiet tekevät Viirulle. Elena viisaana suhtautui sitten Viiruun varovasti eikä tyttöjen leikki päässyt lainkaan käyntiin. Kiitos hyvästä seurasta!

Sen jälkeen kun Topi siirtyi takaisin yhteen kortisonipilleriin päivässä, pylly on jatkuvasti tullut paremmaksi. Ei tosin terveeksi, mutta paremmaksi. Tötteröä tarvitsee enää harvoin. 

5 kommenttia:

  1. Kiitokset seurasta, oli kyllä kivaa patikoida metsässä. Koiratkin olivat väsyneitä koko illan. Käydään pian uudestaan!

    VastaaPoista
  2. saapi osallistua näyttelyyn juoksuisena! Tammikuussa tavataan siellä RYP 1 ja 2- palleilla! Jätetään vielä päättämättä kuka on kuka ;)

    VastaaPoista
  3. Riitta, mennään! Mitenhän saisi Viirun pomottamaan vähemmän niin, että tytöillä alkaisi leikki sujua?

    Heidi, huh helpotus, ettei juoksut estä osallistumista. Meillä olisi haaveissa H, tietysti kaikki muu olisi plussaa :)

    VastaaPoista
  4. Jospa pitäisi nähdä useammin, niin tytöt tottuisivat toisiinsa ja Ellukin tajuaisi että se on vain leikkiä? :)

    VastaaPoista
  5. Riitta, kokeilemisen arvoinen ajatus :)

    VastaaPoista