Tavinmetsästäjä

Tämän syksyn viimeinen paimennuskerta sujui mukavasti, joten voimme jäädä hyvillä mielin talvilevolle. Ensi kesäksi ilmoittauduin jatkoleirille. Alkeispaikkoja ei ollut jäljellä eikä oikein muitakaan paikkoja, joten varasin elokuun lopulta paikan jatkoleirille. Ehkä siihen mennessä jotain opitaan lisää.

Tiistaina jälkimmäisellä kerralla harjoittelimme oikeaa etäisyyttä. Ohjaaja kulki aidanviertä ja kääntyi nopeasti (tai yritti kääntyä) vastakkaiseen suuntaan. Koiran piti pitää oikea etäisyys myös sivusuunnassa, ja ohjaajan kääntyessä sen piti reagoida nopeasti, ottaa lisää etäisyyttä ja muistaa myös kerätä kaikki lampaat mukaan. Viiru osasi! Lampaita oli noin kymmenen.

Ennen toisen vuoromme alkua lampaat olivat loikkineet aidan yli pois aitauksesta. Menimme Viirun kanssa hakemaan niitä, ja tietysti Sinikka oli mukana. Viirusta oli melkoisen pelottavaa olla lampaiden kanssa ahtaassa "välihäkissä", ja se piti vetää pannasta lampaiden taakse. Toisella kädellä tyrkin lampaita kulkemaan aitauksen suuntaan. Viiru oli kovin tyytyväinen saamistaan kehuista ja toipui hetkessä säikähdyksestään.

Viiru hyökki muutaman kerran lampaita kohti ja kielsin sitä tiukasti. Sinikan mukaan kyse ei kuitenkaan ollut hyökkimisestä saati jahtaamisesta. Koira ahtaassa tilassa yrittää saada lampaat liikkumaan nopeasti: Menetkös nyt siitä!

Ilma oli viileä ja paluumatkalla pimeää. Kuttukuussa hanhiaura toisensa jälkeen ylitti taivaan.

Viirusta ja Hupista on tullut kaverukset, ja ne aivan kuin supattelivat tyttöjen juttuja toistensa korviin.

Keskiviikkoiltana oli taas nakkiensyöntitalkoot. Teimme aivan minilyhyet suorat jäljet nurmikolle Nuuskulle, Rapsulle, Topille, Mörkölle ja Viirulle. Viirua ja Topia piti taas jarruttaa kaikin voimin. Mitenhän tarkasti Viiru jäljestäisi, jos sitä ei jarruttaisi noin paljon? Jälleen kummallakin nenä pysyi kyllä maassa. Viiru tosin aluksi kääntyi pari kertaa kysymään, miksei saa mennä nopeammin, kun tämän homman jo osaa.

Ja paras oli - Mörkö! Siis meidän koirista. Tavinmetsästäjä nuuskutteli Heidin tallaaman jälkensä hupputarkasti ja jopa melko rauhallisesti. Namuina oli Mörkön omia ruokapapanoita.Muutenkin Mörköllä oli mukavaa. Seura oli mitä parhainta, paukkuja ei kuulunut, paljon hyviä hajuja.