Vaikeeta, haikeeta

Töissäkäynti selvästikin haittaa bloggaamista, kun päivittämään ehtii vain kerran viikossa. Kirjataan silti treeneistä jotain:

Viikonloppu hengailtiin hallitakoissa.

Maanantai: Hakuharkoissa lähdimme tallaamaan mukavaan maastoon. Mutta ei aikaakaan kun voi kauhistus! Tallasimme maa-ampiaispesään. Osumia sai onneksi vain pari ihmistä, ja hekin vain yhdestä kolmeen pistoa. Ainoa tallaajakoira Topsukka pysytteli onneksi sivummalla eikä tullut pistetyksi. Pari-kolme vuotta sitten Mörkö tonki maa-ampiaispesää ja joutui pahan hyökkäyksen kohteeksi. Se oli kamalaa, ja ehdotinkin heti, että vaihdetaan paikkaa. Näin tehtiin.

Aikaa vaihdokseen kului niin paljon, että ryhmämme vetäjän täytyi lähteä kesken. Lisäksi koko treeni pääsi alkamaan myöhässä Sirkun ja minun myöhästymisen vuoksi. (Oli sulattelemista uutisessa Mörkön maksasairaudesta.) En ehtinyt haastatella Leaa aiheesta: mitäs jos sittenkin haukkuilmaisu. Olen pikkuisen haukuttanut Viirua, mutta toki myös jatkanut pitämisharjoituksia. 

Ukkoja Viirulla oli kolme. Kaksi oli todella kaukana. Kahden ensimmäisen piti olla mielikuvia, mutta sekosin suunnitelmissa, ja kaikki olivat pimeitä. Ekan ja vikan ukon löytämiseksi Viiru juoksi oikein sydämensä kyllyydestä. Ei siis suoria pistoja! Treenin jälkeen Sirkku poimi mustikoita ja Topi jäljesti minun reittini ukoille ja takaisin. 

Tiistai: Kauas Savon sydämeen eli Vehmersalmelle on pitkä matka. Paimentamaan kuitenkin lähdimme Annan ja Hupin kanssa. Viiru oli edelleenkin pikkuinen tyttö. Mutta nyt Viiru pikkarainen kulki kuitenkin vapaana isossa aitauksessa,  ja toisessa setissä oli Sinikan sijasta takatukena Maikku, joka pystyi välillä jättäytymään kauemmaksi.  Toisen käden tietona tulleen palautteen perusteella olisi syytä jämäköittää omaa ohjausta. Onko tämä kuin agilitya? Ja voiko tämä olla kuin agilitya Topin kanssa tai vielä hienompaa?

Keskiviikko: Vaikeaa ja haikeaa mutta myös helpottavaa: tämä oli joksikin aikaa viimeinen vepetreeni. Enkä tarkoita talvitaukoa. Topi on ollut omalla tavallaan upea vepekoira, vaikka Koiranetissä on hyvin vähän täytettä, niin kuin meillä muutenkin. Ensi kesänä Topi lähenee 11 vuoden ikää, ja (jos hengissä ollaan) on varmaan muitakin keinoja sen vireyden ylläpitämiseen kuin vepeliikkeet. Vipstaaki saa miettiä vielä hetken, onko vepe sen laji. Kääpiöhän se on joka tapauksessa. Tänä kesänä hienoa vepessä on ollut osallistuminen ryhmämme lansun treenaamiseen. Massa on voimaa.

Topi teki treenissä ALOn veneestä hypyn, AVOn viennin, AVOn oman veneen hinauksen ja, kun palkkoja oli vielä jäljellä, ALOn veneen haun. Palkat olivat tällä kertaa tosi hyvät, ja spesiaalina vielä Essin ja Danan SOVEn läpäisyn kunniaksi lihapasteija.

Torstai: Viirun agilityssä oli kisanomainen treeni. Meille se tarkoitti runsaan kymmenen numeroidun esteen suorittamista hosuen, pelastellen ja korjaten.  Mutta oli myös hienoja hetkiä:) Välillä me (ja muutkin osallistujat) saimme armoa, ja toisen tai kolmannenkin tilaisuuden.  Tässä vaiheessa tämä treeni oli todella hyödyllinen, ja varsinkin ryhmämme kisavalmiillle ja lähes kisavalmiille koirakoille. Minulle se toi agilityn iloa.

Perjantai: Topi ei ole ihan terve vieläkään. Meille oli varattuna eläinlääkärin aika, mutta lääkärin sairastumisen vuoksi siirsin sen ensi viikolle. Katsotaan sitten.