Kätevä emäntä

 Heleyttä

Perjantaina Viiru kävi rokotuksilla, pitkästä aikaa kaupungineläinlääkärin luona. Tilat olivat uudet mutta meno yhtä kiireistä ja kaoottisen tuntuista kuin ennenkin. Mennee tas muutama vuosi ennen kuin käymme siellä. Jopa peruslunkia Viirua alkoi hieman pelottaa, varsinkin kun sairas nahkacollie rähisi sille. Onneksi sen jälkeen löytyi paljon silittelijöitä ja jopa tuttu tolleri isäntineen. Jänisten jälkeen tolleripojat lienevät parasta mitä Viiru tietää. Kun Viiru viimein pääsi rauhallisen ja varmaotteisen naislääkärin käsittelyyn, pelko ja jännitys oli jo ihan tiessään. 

Muuten menomme perjantai-illalta peruuntuivat, joten teimme neljään pekkaan lenkin Pyhäselän rantaan. Viiru kahlaili, pojat kärttivät kepin heittoa.  Keppileikkiin ei ryhdytty, koska siitä olisi tullut turhankin totista Mörkön puolelta. Mörkö kiihtyneenä väsytti itsenä nelivedolla jo kun kuljimme rantaan päin. 

Ihana alkukesän heleys. Kuulemma jopa eniten vituttaa kaikki -tyypit unohtavat vihaavansa Joensuuta tällaisina iltoina. Niinpä me tytyväiset junantuomat, jotka tykkäämme Joensuusta, nautimme täysin siemauksin, kun kevät ja kesä viimeinkin koittavat tänne "kurjaan" Karjalaan.

Lenkin jälkeen kotipaihalla Topi ja Viiru tekivät oma-aloitteista hyppelyä, keppejä ja keinua. Viirulle tohdin jo kaventaa kujaa. Keinu on nurkan takana, ja äänestä päätellen Viiru kävi tekemässä sen itsekseenkin, jommasta kummasta suunnasta. Tehtiin vielä yksi yhdessä, eikä kätevä emäntä ainakaan ollut yhtään säikähtänyt.

Toko ei ehkä olekaan vain tosikoille

Lauantaina tein enemmän tokoa kuin viiden viime vuoden aikana yhteensä.  Minna oli järjestänyt Marianne Forssellin meitä kouluttamaan.  Treeni olikin ihmeen hauska, tosin emme viilanneet varsinaisia tokoliikkeitä. Aamupäivällä Topi teki tunnistusnoudon alkeita. Oma kapula hajustettiin, piilotettiin koiran nähden lehtien ja heinän alle jonkin matkan päähän. Sitten koira etsi ja palautti kapulan. Vaikeutta lisättiin kaatamalla parisenkymmnetä vierasta kapulaa ensin hieman syrjään koiran reitiltä oman kapulan luo, sitten niin että koiran olisi pitänyt ylittää vieraat kapulat. Tämä ei Topsukalla onnistunut. Kouluttaja sanoi kauniisti, että koira oli turhan korkeassa vireessä tähän tehtävään. Eli intoa ja häslinkiä oli mutta aivot olivat narikassa. Lyhyellä matkalla ukkeli myös ehti silputa kapulan lähes tulitikuiksi. Nyt kuitenkin tiedän yhden hauskan tavan opettaa tunnari.

Jälkiviisaasti totesimme, että olisi pitänyt tehdä Topin liikkeet toisessa järjestyksessä eli aloittaa paikallaanololla häiriössä. Topi pysyi istumassa tai makaamassa aika hyvin, vaikka Marianne viskeli vieressä leluja, jopa namuja. Kouluttajan käsimerkistä Topi kyllä lähti - ja miksi ei olisi lähtenyt.  Tämän liikkeen otin siksi, että en halua opettaa Viirusta samanlaista vieteripyllyä kuin Topista; halusin siis oppia, miten palkataan paikallapysymisestä eikä nousemisesta. Topilla oli kivaa, kuten kuvasta näkyy;)

Iltapäivällä pääsi Viponaattori hommiin. Ensin treenattin noudon alkeita ja sitten istumista häiriössä.  Noudossa Mariannen mielestä ensiksi opetetaan asenne vauhtinoudolla. Koira hakee noutoesineen (meillä narupallot) ja, kun se on palauttamassa, vapautetaan koira ja heitetään toinen pallo. Ja tätä jatketaan. Jossain vaiheessa myöhemmin vaihdetaan toinen pallo noutokapulaksi. Pitäminen opetetaan erikseen.

Viirulla oli asenne kohillaan. Minä tietysti epäilin, että tässä käy nyt niin, että koira ei palautakaan enää käteen. Marianne vakuutti, että tarkoitus on, että jos Jee!-vapautusta ei kuulu, koira tuo esineen perille asti.

Viirun häiriöistumisessa käytin muutaman kerran varjelemaani arvokasta EI-sanaa. Se tehosi erinomaisesti oikein ajoitettuna, ja Viiru oppi nopeasti pitämään pyllyn maassa, vaikka mitä houkuttimia lenteli ja luikerteli ympärillä. Koko ajan kehuin ja kävin tietenkin palkkaamassa. Viiru oli taas kätevä ja pätevä emäntä. Välillä mietin, milloin herään tästä hyvästä unesta ja huomaan, että kaikki olikin vain unta. 

Vanhat jäljet

Koulutuksen jälkeen menimme vielä Heidin ja Rapsun kanssa lenkille. Kaikki kolme taikanenää olisivat tietysti halunneet kulkea uudelleen tiistaiset pikkujälkemme. Kuinkahan pitkään jälkeä voisi vanhentaa?