Pikkumaksijoululahja

Jännitin melkoisen paljon Pikin mittausta, mutta en kuitenkaan ollut tarpeeksi tarmokas, että olisin hommannut oman avustajan mittaukseen. Kuvittelin myös, että hallissa olisi kova tungos, paljon haukkuvia ja "sosiaalisia" koiria, pitkät jonot, pettävät aikataulut ja kiukkuiset, vähäsanaiset tuomarit. Ajattelin, että meidät ajetaan kotiin, kun Pikiä ei saa mitattua. (Vaikka oltiin me treenattukin!)

Kaikkea muuta, kaikki sujui rauhallisesti ja sujuvasti. Ja tuomarit olivat aivan käsittämättömän avuliaita, ymmärtäväisiä, ystävällisiä ja kärsivällisiä.

Yksi mittaavista tuomareisita naureskelikin, kuinka monta agilitytuomaria tarvitaan yhden koiran mittaamiseen. Yhtaikaa kolme ja yhteensä neljä, oli vastaus Pikin kohdalla. Tuomarit avustivat toisiaan. Heillä oli rutkasti koirankäsittelytaitoa ja omia namejakin mukana.

Pikistä tuli neljällä mittauksella pikkumaksi - mikä oli minulle iloinen yllätys :) Viimeisenä mitannut Anne Viitanen vielä neuvoi hankkimaan kisakirjan saman tien, niin hän vahvistaa sen. Ei tarvitse sitten kisoissa koiran stressata vieraiden ihmisten läheisyydestä. Nyt on siis Pikillä kisakirjakin.

Viiru oli niin selvä pikkuinen, että yksi mittaus riitti. Siinä ei kauan mennyt, pro-pönöttäjä Viiru hyppäsi pöydälle, kävi seisomaan, tuomari vähän asetteli tassuja, vei mitan sään päälle, ja se oli siinä. Ei haitannut, vaikken ollut parturoinut tukkajumalataren hartioita. 

Nyt sitten kontakteja treenaamaan kummankin kanssa... Mietin vielä sitäkin, että onko pk-A:kin vähän sotkenut Viirun ajatuksia... Puomilla kun virheitä tulee paljon harvemmin, ja keinulla ei oikeastaan koskaan.