Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa? Ainakin hetkellisesti, Pikin juoksupuomissa. Tänään tuli taas usea sykähdyttävän hieno toisto: kova, tasainen vauhti puomin alusta loppuun. Miten tästä jatketaan? Miten en pilaa tätä? Pitääkö tehdä kerralla monta toistoa vai lopettaa onnistumisiin? Kannattaako ottaa nopeasti mukaan muita esteitä ja esim. puomilta kääntymisiä? Koska aletaan ottaa loppupalkkaa pois? Harmittaa, kun en lähtenyt Tiinan mukaan Pro Perron juoksarikursille. Nyt se on tietenkin jo täynnä.
Pikin kepeillä itsetehdyt herkkunamit houkuttelivat aluksi niin paljon, että ei selvitty vain kahdella ohjurilla, onneksi lopuksi kuitenkin. Taidan ottaa ohjurikepit radalle kokeiluun. Viirua namit houkuttivat oikealla tavalla niin, että sen pystyi lähettämään kepeille kolmen suht suoran hypyn takaa.
Viirun A:lla ei ollut alkumuistuksenakaan kosketusalustaa. Persjätöt A:n edessä tuottivat monta varkautta (mutta ei yhtään loikkaa, kaikissa oli oikein hyvä kontakti sinänsä), vaikka muistin sanoa koske-käskyn. Puolenvaihdolla ei varmaan tullut yhtään oikein hyvää suoritusta. Mutta jatketaan harjoituksia.
Ajoin auton hallin pihaan, ja jo ajoväylällä huomasin tehneeni ison virheen. Tiellä oli varmaan metri sohjoa. Parin otteeseen hikipäässä kolailin (lapiokin oli hukassa), ja Subaru heittelehtien päästiin pihalta pois.
Käytiin vielä Viirun kanssa Kontiorannan tokossa, vaikka takkini ja mieleni olivat tyhjinä. Metallikapulan nosto oli vaikeampaa kuin eilen, mutta nyt Viiru toi sen minulle asti. Nyt pidetään taukoa tästä. Peruutus sujuu, mutta sitä pitää suoristaa. Viiru oli häiriöpaikkaistumisessa kaverina, mutta ei ottanut häiriötä. Jos ei Viirun omaa kuolavanaa oteta huomioon. Kumpikin ohjaaja kävi välipalkkaamassa, joten paikkiksen päätyttyä Viirun tassut olivat ihan märät kuolasta. Sitten vielä höntsältiin nopeilla seisahtumisilla, maahanmenoilla ja istuutumisilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti