Tänään peruin spinningin ja valitsin aurinkoisen -8-asteisen metsän. Hakutreeneissä ei ole oltu aikoihin, mutta enpä ole niitä kovin kaivannutkaan, varsinkin kun ykköstykki on äitiyslomalla. Ennen lähtöä huomasimme, että Pikillä on alkanut juoksu. Niinpä Piksu ei päässyt vakiohommaansa tallaamaan, koska treenaamassa oli myös kaksi urosta. Ja Pikin vuoro oli viimeisenä. Onneksi oltiin tänään ripeitä, ja myös koirien vaihdot sujuivat supsikkaasti.
Mutta minäpä kuitenkin hätäilin. Näin pilaat koirasi treenin: en selittänyt kunnolla suunnitelmaani, vaan odotin muiden lukevan ajatukseni. Erityisen tuhoisaa tämä tietysti oli, kun Piki ei ole mikään tuttu vakiotreenaaja eikä mikään joka ukon kaveri. Niinpä siellä oli ekana ukkona takarajan lähellä vieras ihminen pressun alla umpisukkelossa. Haukkuilmaisu tuli ihan tilaamatta. Toisenkin puolen ukko oli se ryhmän toinen Pikille entuudestaan tuntematon henkilö... Ajatukseni oli harjoitella risteilyä takarajalta takarajalle, niin että ukot olisivat kuljettaneet Pikiä jonkin matkaa ennen kuin olisivat vapauttaneet sen keskilinjalle. Käytössä olisivat olleet näkö- tai muut avut. Ja mikä olennaista, ukot olisivat olleet ne tutut ja turvalliset Arja ja Anneli. Tätä mitään en kuitenkaan kertonut kavereille.
Ihan hyvä treeni saatiin sitten inspiroitua Minnan viisauden ja kokemuksen sekä fiksujen maalihenkilöiden ansiosta. Pikille jäi varmasti hyvä mieli, vaikka kyllä se vielä treenin lopuksikin takajalat pitkällä hamusi vieraammilta namuja. Olisi aika homma vääntää Pikistä hakukoiraa, eikä kovin paljon järkeä, vaikka nenä ja jalat toimivatkin. Tämmöinen humputtelu on ihan ok, mutta kyllä sekin pitää suunnitella ja suunnitelma kommunikoida muillekin.
Vielä lenkki Utun kanssa, ja sitten jo marraskuun hämäränhyssy kietoutui ympärillemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti