sunnuntai 2. elokuuta 2015

Patchcoat-leiri

Pikin leirin jälkeisellä viikolla tyttöset matkasivat Miimille hoitoon torstaista maanantaihin. Myös Viirun velipoika Max oli syntymäkodissa kesälomalla samaan aikaan. Me kävimme vaihto-opiskelijaa moikkaamassa road tripillä Lounais-Saksassa.

Biergartenissa Heidelbergissä

Matulaa etsimässä
Viirulla oli hoidosta palattua maha sekaisin, mutta Canikurin avulla se parani keskiviikoksi niin, että päästiin hakuilemaan. Hausta olen kirjoittamassa omaa juttua. Hakurata oli täynnä kantarelleja ja mustikoita :) Käytiin vielä Utun ja Anin kanssa lenkillä.


Torstaista lauantaihin oltiin Patchcoat-leirillä Kitteellä Taivaannastassa. Yllättävää kyllä, sääkin suosi. Puuhailtiin monelaista, itse asiassa agilitya vähiten. Kostea ruoho oli Viirulle liian liukasta. Leirin varsinaiset teemat olivat toko, jota koulutti Tuuli Oksalahti (Chilan ja Devin emäntä), ja paimennus, jota koulutti Pia Hjerppe (kennel Ardiente). Piki paimensi Miimin kanssa. Viimekesäinen roihu oli hiipunut. Kokeiltiin myös ankkojen kanssa. Ehkä Piki tarvitsee myös aikaa aikuistua ja kasvattaa itseluottamusta. Yhdet peltojäljet tehtiin Hannan kanssa ja siinä Piki oli taas loistava, jopa kulmalla. Ihme ja kumma, myös Viirun nenä pysyi ruohikossa, ja myös Viipo selvitti kulman.

Kaksoisolennot: Piki ja jälkipaalu (huom! profiili)
Tokossa saatiin paljon vinkkejä, eniten noutoon kummallekin. Viiru usein kaartaa noudon palautuksessa: vauhtinoudossa vapautus pitää ajoittaa siihen, missä kaartaminen alkaisi. Saatiin hyvä keino harjoitella eteentulon loppuasentoa niin, että saadaan paljon toistoja. Pikillä on tärkeää säilyttää liikkeiden suoritus aivan oikeana, vaikka joutuisikin käyttämään apuja. Seuraamista kannattaa tehdä myös ympyränä. Piki kestää käden noston yhden askeleen - samoin liikkeestä maahanmenossa yhden askeleen etenemisen.

Kaksoisolennot: Viiru ja Chila (FI TVA RTK2 BH Patchcoat Urania)
Ehdittiin vetäistä myös yksi rally-tokorata - kivaa! Viiru teki kaksi ilmaisutreeniä kentällä, yhden liian vaikean ja yhden korjaussarjan ;) Myös tottiksessa tehtiin Viirun kanssa henkilöryhmä liian vaikeilla häiriöillä, ja sitä sitten paikkailtiin. Ajeltiin myös ihan oikealle tottiskentälle ampumaan. Ampumisia tuli useampi Viirun settiin. Viiru reagoi hieman, mutta ei ollut mitään vaikeuksia jatkaa. Piki ei tuntunut huomaavan paukkuja lainkaan.


Ihanat keto- ja niittykukkaset kukoistivat Kiteen maaseudulla. Löytyi jopa ojakärsämö, jonka vähenemisestä "Sauli Naantalista" oli kysellyt radion luontoillassa. Lupiini ei ole vielä vallannut joka kolkkaa.


Leiri- ja lomaväsymystä oli ilmassa, kun suuntasimme sunnuntaina PoKSin agilitykisoihin. Neljästä radasta ohjaaja jaksoi kaksi: yliaikanolla ja -vitonen. Aika paljon ollaan kuitenkin menty eteenpäin, ja kuten ystävällinen tuomari sanoi: se oli pienestä kiinni.

Kivat oli palkinnot.
Seura oli taas parhainta, ja Maista (Patchcoat Rigmarole) tuli hyppyvalio (AVA Mai jo olikin). Hyvä paivä, vaikka kehtuutti lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti