tiistai 21. heinäkuuta 2015

Pikin leirillä

Pikin leiri pidettiin 16.- 19.7. Särkisaaressa  Jämsässä. Mukana oli kuusi sisarusta ja Seena-äiti. Hakua koulutti perjantaina Niina Savela, jolla oli itsellään kaksi tolleriherraa, Nemo ja Nova. Niina kysyi, olinko minä se Satu, joka oli kirjoittanut Tolleri-lehden Topi-jutut.

Metsässä oltiin koko päivä, ja Piki ehti tehdä kahteen kertaan tuuliharjoituksia. Pikseli oli myös tallaamassa, eikä se juurikaan sitten vierastanut maalimiehiä. Pikin nenä toimi, mutta joissain tapauksissa tarkka paikallistaminen vaatii vielä harjoittelua.


Leirillä harjoiteltiin myös tokoa (tunnari ja nouto), näyttelyesiintymistä, agilitya, esineruutua. Lisäksi Piki ja Laku-veikka jäljestivät nurmikolla vähän esittelymielessä - Piki toimi kuin unelma. Esineruudun Piki osaisi, jos se osaisi noutaa ;) Näyttelyytreenissä Piki antoi vieraampienkin leiriläisten hiplata. Liikkeiden esittely sujui hyvin.

Kana-areenalla oli kaunis kesäpäivä kauniilla maaseudulla
Lauantaina oli melkein helle, kun ajelimme Kana-areenalle Längelmäelle.  Pikin kanssa tehtiin pari amatöörien hienoa settiä - olisi se huima aksakoirakin.


Sää suosi, hakumetsässä ja viimeisenä päivänä sateli. Mutta kun ajettiin kotiin, taivas aukeni. Jämsän ja Jyväskylän välillä satoi niin, että moottoritiellä jono mateli kuuttakymppiä ja Pikin piti tarttua airoihin. Kuvia leiristä seuraa toivottavasti myöhemmin. 

Kotona rentouduttiin mustikassa maanantaiaamupäivä. Sain varastetttua vapaapäivän.




Voiko tämän paremmin rentoutuakaan? Illalla alkoikin jo Pikin tokokurssi (Sporttirekku). Kotiläksyä: Perusasennossa namista luopuminen, seuraamisessa voi ja pitä tehdä pidempää pätkää, samoin paikkamakuussa voi kasvattaa etäisyyttä. Kurssin jälkeen Viiru teki jääviä, noutoa ja eteenmenon. Taitavat tyttöset! Tiistaina kumpikin teki agilitya Viirun vuorolla. Sitten uitiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti