Viirun ja Piki-Pesosen sunnuntai

Sain raahauduttua Poksin kisoihin Anne Saviojan radoille. Mikäs oli raahautuessa, kun matkaa hallille oli parisen kilometriä, kisakaveri lähti innoissaan, sää oli kultaista syksyä parhaimmillaan, seura oli hyvää, eivätkä radat olleet niin kinkkisiä kuin viimeksi ACElla. Silloin meinasi tosiaan itku päästä, kun jo ratojen muistaminen tuntui lähes mahdottomalta.

Otin tavoitteeksi keppien kunnollisen suorittamisen, ja se onnistuikin, vaikka ratojen yhtenä haasteena oli keppien viereinen ansaeste. Mutta nyt on aika opetella keppikulmat ja takaaleikkaus kepeille, samoin kuin puolenvaihdot keppien jälkeen. Radoilla turvauduin keppien jälkeiseen takaaleikkaukseen, mistä ekalla radalla tuli jatkossa ongelmia. Toinen rata oli hyllystä huolimatta hyvin onnistunut; hylky tuli, kun lähdin niistosta liian aikaisin. Teimme melkein nollan Anne Saviojan radalla! Nyt taas jaksaa eteenpäin. Radan jälkeen nautimme Viirun kanssa Hilkan tarjoamat mokkapalakahvit. Kiitos!

Iltapäivällä sielu lepäsi aurinkoisella kankaalla hakumetsässä Zorron ja Elenan sekä Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa. Pitkästä aikaa tollerihapuilut! Nyt Viiru ei hapuillut, kuten lauantaina, vaan muisti, miten etsinnässä ja ilmaisussa toimitaankaan. Suorien pistojen varmistamiseksi kaksi ekaa oli haamuja. Haukkua piti kunnes ehdin paikalle. Viiru haukkui kunnolla eikä jättänyt ukkoa, kuten kokeessa.

Piki yllätti myönteisesti haussa ja kielteisesti loppulenkillä. Pikseli lähti reippaasti kahdelle kutsuvalle haamulle, söi herkut makuulla ja sitten leikki. 

Alue purettiin yhdessä Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa. Siinä Piki oli varsinainen känkkäränkkä, ja annoin rankasti palautetta siitä, miten varsinkin vanhempia koiria kohtaan käyttäydytään. Yllättävää Pikiltä, olisiko kuvitellut omistavansa Viirun, minut, hakualueen, muistikat, puolukat... Muuten vallan mukava päivä!