Josepan hakuharkat siirtyivät sunnuntaipäivälle. Ryhmien yhteiseen tapaamiseen ei tullut meidän ryhmästämme ketään, ja saimme tuoreita maalimiehiä ja uusi näkemyksiä. Mietin, haukkuisiko Viiru ennestään ei-niin-tutuille ukoille. Ihan tuntematon ei ollut kukaan, ja olihan mukana myös Kiri-emon ja Valo-siskon emäntä.
Kummallakin puolella keskilinjaa maasto nousi, vasemmalla jyrkästikin. Viirulla oli neljä ukkioa, joilla oli vaihdellen lelu- tai namipalkka. Viimeisellä oli namit ja lussupallo. Kaksi ekaa oli pimeitä ja kaksi vikaa haamuja. Ensimmäinen ukko oli makuulla pressun alla, ja siihen tarvittiin kaksi lähetystä. Seuraavalla kerralla ensimmäinen olkoon haamu, jospa saadaan nuo lämmittelylenkit pois. Viiru ihmetteli pressun alla makaavaa Arjaa aikansa ennen kuin alkoi haukkua. Viiru haukkui kaikille hyvin.
Palautteena tuli mm. muistutus siitä, että koira pitää lähettää niin, että se ei kaarra takaisin päin. Osa porukasta oli ollut hakuleirillä viikonloppuna, ja sieltä tuli neuvoa lähetysasentoon. Lisäksi tulisi siirtyä siihen, että Viiru pysyisi maalimiehellä niin kauan että tulen paikalle ja vapautan koiran. Tähän saakka Viiru on saanut haukkujen jälkeen palkkansa ja kiitänyt lelun kanssa minne mielii. Ukot sanoivat myös, että haukku tuli innokkaammin namupalkalla.
Mielenvirkistystreenit kuulaassa aurinkoisessa pakkassäässä hyvässä porukassa. Treenin jälkeen lenkkeilimme Susun ja Viirun kanssa.
Illalla Viirun tokotreenissä pääteemana oli liikkeestä seisominen. Viiru osaa seisahtua mutta seisomista pitää vielä opetella. Tehtiin namilla pysäyttäen ja lelutakapalkalla. Muina liikkeinä oli lyhyt paikkamakuu (parkkihalli oli hyytävän kylmä; olin ottanut Vipstaakille viltin alustaksi), useita luoksetuloja (joista viimeinen vauhdilla), seuraamista pujotellen muiden koirakoiden välissä. Tämän teimme ilman imutusta, ja väljäähän se oli. Mutta kouluttajan mielestä hyvä. No, ei auta kuin jatkaa harjoituksia, eteenpäin kuin sotilas. Kontakti oli minunkin mielestäni hyvä, eikä Viipo piittaa ulkoisesta häiriöstä.
Lauantaina olivat Joan hallin avajaiset. Lopulta emme osallistuneetkaan mihinkään, emme mölliagilityyn emmekä mätsäriin. Aika kauan kuitenkin Viirun kanssa hengailimme tässä suuressa urheilujuhlassa. Arpajaisista sentään voitimme joka arvalla: namipussin, kynttilälyhdyn ja rantapallon :) On mielenkiintoista tarkkailla, miten Viiru suhtautuu eri-ikäisiin, erikokoisiin ja eri sukupuolta oleviin lajitovereihin. Vanhojen rauhallisten narttushelttien edessä kunnioitus on niin suurta, että Viiru heittäytyy selälleen, kun taas tunkeilevat nuoret kookkaat pojat saavat kyytiä tuossa tuokiossa. Ja kaikkea siltä väliltä. Tällaista "normaalia" käyttäytymistä en ole ennen päässyt tarkkailemaan.
Personal trainerille soitin terapiapuhelun kontaktien opettelusta.
Viisas lapsi muistutti siitä, että kisaamme monen monituista vuotta, ja
silloin on mukava, kun ei tarvitse jännittää, osaako koira esteet vai
ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti