tiistai 16. lokakuuta 2012

Pimeää ja loistetta

Maanantai-iltana käytiin ostamassa Viirulle uusi heijastinliivi. Sirkun mielestä Susulta peritty oli käynyt liian pieneksi. Samalla mukaan tarttui valopanta. Jospa se olisi näppärä, niin ei aina tarvitsisi kiinnitellä lamppuja pantaan tai muualle. Siinä on hirveä vaiva ;) Vielä pitäisi hankkia jälkivaljaat. Entä oma toppamantteli?

Tiistaina oli Niinan toko, jossa harjoiteltiin liikkeestä seisomista. Aloitettiin alkeista: pysähtymistä takapalkalla (lelu). Tehtiin niin, että lelu jätettiin taakse tai heitin sen taakse. Niina sanoi, että myös namilla pysäyttämistä voi kokeilla. Niin Topi on opetettu. Viiru varmaankin osasi ennestäänkin liikkeestä seisomisen, mutta en osannut käskyttää oikein. Koira hallitsee itsensä mutta minä en (kumpaakaan?).

Tehtiin myös ryhmäpaikkamakuu. Viiru pysyi hyvin, mutta en mennyt vielä kovin kauas. Luppoaikana teimme imuttamalla seuraamista ja paikalla käännöksiä sekä pitämistä rukkasella (ei kovin hyvä idea). Kokeilimme myös luoksetuloa sivulle. Treenin jälkeen kävimme lenkillä Edyn ja Hetan kanssa. Heijastinliivi tuli jo tarpeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti