Suhisee, puhisee, kuhisee, tuhisee

Etelä-Hämeen metsässä kuhisee ukkoja, agirodussa suhisee ohjaaja koiralle hidastusta ja kokoamista (turhaan), kaislikossa arvokkaalla lintujensuojelualueella puhisee emäntä remmit sinkeellä ja solmussa, verijäljellä ei kauaa Pikin nokka tuhissut.

Sinisten pekonien minipäiväleirillä oli paimennusta Pukkilassa Kristiina Kurton opissa ja hakua Kärkölässä Niina Savelan johdolla. Kristiinan mielestä Piki ei ole vielä täysin syttynyt paimennukseen, joten ei pidä paljon ohjata ja komentaa. Ja enhän minä olisi osannutkaan.

Kuva: Päivi Vuoristo

Haussa Piki oli jännän äärellä (kuten kuvasta näkyy), mutta jännityksensä voittaen Pikseli meni reippaasti kaikille ukoille. Vain yhdellä käytettiin apuja. Annoin Pikin varastaa = lähteä itsenäisesti kaikille ukoille. Olisi voinut tehdä hallitumminkin, mutta tuskinpa tuli vahinkoa itsenäisyyden vahvistamisesta. Ihailen tuon arkajalan rohkeutta :)

Kahden päivän leiri oli vallan antoisa hyvässa seurassa herkkujen kuorruttamana. Viirusta Niina totesi, että nyt pian HK2:sta hakemaan. 

Rapsutusten kerjääjän teltassa on kattoikkuna.

Koiraleirimme kruunasi Ylojärven Agirotu, vaikka seniorien avoimen SM-kisan rata olikin minulle järkytys. Koska kaikki tasoluokat olivat samassa, odotin kakkosluokan enkä nelosluokan rataa. Makseille tuli yksi nolla, eikä se ollut meidän ;) Ensi vuonna uudestaan! Joukkueviestin rata sen sijaan oli sellainen, että kaikki pystyivät onnistumaan ja iloitsemaan omalla tasollaan. Melkein kaikki kisan koirakot saivat vähintään kepeiltä vitosen, mutta ei se mieltä pahoittanut muuten sujuvalla radalla. 

Piki Pitsikyttääjä: Koska ne oikein tulee?

Joukkueemme oli nimensä veroinen ja toimi kuin unelma. Jopa sijoituimme ihan hyvin, 23/51 :). Iloinen fiilis, aurinkoinen sää, ihanat joukkuekaverit. Yllätyksenä pöllähtäneet kannustusjoukot toivat lisää hyvää tuulta mukanaan. Hienoa, ettei tämä ollutkaan viimeinen Agirotu - kiitos MAH jo etukäteen ensi vuodesta! Me harrastelijatkin, jotka emme ole edes wannabe-maailmanmestareita, tarvitsemme tällaisia rentoja kokoontumisia. Omalla tavalla agility on liikuntalajeista ihan parhaita ja monipuolisimpia.

Chillataan Hankoniemessä liinat sinkeellä.

Leirin jälkeen retkeiltiin Hankoniemessä, Hyvinkäällä ja Porvoossa.

Ruskiksen kaislikossa puhisee

Porvoossa puhistiin kaislikossa, tammi- ja lehmusniemessä sekä huumaavalla apilapellolla. Turhautuneena koirien tempoiluun sotkeentuvissa remmeissä ja omaan kiroiluuni kyselin Facebookissakin ideoita kiinnitysratkaisuiksi paikoissa, joissa koiria ei vain voi pitää irti.

Vanha Porvoo kirkkoineen ja makasiineinen jäi käymättä, samoin ne Suomen suurimmat koiratarvikekaupat.

Ekuddenin puolen hehtaarin metsän iso tammi

Fleksikatrillia on nyt kokeiltu kerran Topin vanhalla ja Heidin lainaamalla fleksillä. Kukaan ei kuristunut, mutta välillä selvittelyhomma muistutti pitsinnypläystä; pitsiäkään ei onneksi syntynyt. Lisähäiriöinä olivat vastavedetyt verijäljet, joille ei saanut karata, sekä WhatsApp-puhelu Tadzhikistaniin. Huh!

Rokkihotellin poket siirrettävässä putkassaan: Täällä ei juhli muut kuin me!

Etelänreissulta kotiinpaluun jälkeen käytiin Heidin kanssa vetämässä verijäljet. Pikin jäljellä oli paljon tapahtumia, joista Pikseli merkkasi kaikki makaukset lukuunottamatta yhtä. Toisella kulmalla Piki pyöriskeli mutta löysi jatkon. Seuraavaksi tehdään pidempi kokeenomaisempi jälki ja katsotaan, miten Piksu jaksaa. Ja sitten kokeeseen! Heidin blogissa on hersyvä kuvaus Sherlockin, Marplen ja Poirotin huikeasta työskentelystä. Olisiko amerikanserkku sitten Marlowe? Herkkyyttä ja actionia? Ei ainakaan Kay Scarpetta. (Tässä näkyy amerikkalaisen dekkarisivistykseni suppeus.) 

Viiru kävi Kuopiossa silmäpeilauksessa. Terveet ovat silmät. 

Juhannuksesta runon ja suven päivään

Kaikenlaista säätä on ollut, ehkä lumi, räntä ja rakeet ovat kuitenkin puuttuneet. Kesä!

Juhannus vietettiin mökillä hyvässä säässä. Ensimmäiset kuvat ovatkin tuolta aurinkoiselta reissulta.

Orivirralla

Viirun agilitytreeneissä saatiin vielä nauttia Soilin koulutuksesta. Kesän kotiläksyksi: keppien vaikeammat aloitukset. Olen tainnut auttaa niin paljon, että Viiru ei edes yritä.

Tästä Katja varoitti Pikinkin treeneissä. Ohjaa nyt niin kuin haluat kolmosissa ohjata. Älä auta äläkä vie liian pitkälle. Vaadi! Jos Piki ei mene estettä, korjaa. Piki teki agility-comebackinsa Katja Ojansivun koulutuksessa, johon olin ilmoittanut Viirun. Sitten muistin, miten monesti olin harmitellut, että se nuori koirahan tänne olisi pitänyt ottaa, niin että saadaan heti alusta vinkit oikein tekemiseen. Ja taas Pikseli oppi nopeasti :) Hyppyjen hakemista Pikin kanssa saatiin myös läksyksi. Hyppytekniikkaa olemme tehneet nyt yhteensä kaksi kertaa. Pikille olisi myös treeniryhmäpaikka elokuusta eteenpäin - en tosin ole saanut vielä vahvistusta.

Pikin vepessä alokas haki köyttä veneestä vierailta ihmisiltä - ihan uimasilleen ei kuitenkaan vielä uskaltauduttu. Pihalla saan jo noutoesineen usein käteen ja Piki voi myös istua patukka suussa.  

Hakuryhmäämme vaivaa pienoinen aneemisuus, mutta onneksi vähäverisyys ei kuvaa Viirun tekemistä. Viikko sitten ukot korvautuivat esineillä. Tallattiin 50 m x 50 m ruutu, johin Viirulle ripolteltiin neljä Annelin esinettä. "Talvitauko" teki hyvää, Viipo juoksenteli ruudussa keskittyneesti nenä auki ja toi kolme esinettä käteen asti. Neljäs ja viimeinen esine oli pieni ruskea nahkaläpykkä, josta ihmettelin eikö Viiru nostanutkaan sitä - kunnes Viiru sylkäisi sen suustaan. Samaa tyyliä Viiru jatkoi seuraavissa ukkotreeneissä, joissa leikiteltiin tyhjillä ja miehitetyllä mökeillä, esim. yhdellä pistolla oli ukotettu lähimökki ja takarajalla oleva tyhjä mökki, jonka läheisyydessä oli ukko. Se on helppoa, kun kerrankin on nokka kunnolla auki...

Sääli ettei ole treenattu tottista hyvään kuntoon enkä ole tajunnut mennä kokeeseen alkukesästä. Eihän nyt ehkä enää kerkiä! Eikä Virkussa ole oikein kokeitakaan. Miimilta lainaan saatu kilon kapula ei kuitenkaan ole tottiksen ongelma - sekä Viirun että Pikin mielestä se on suunnilleen ihanin kanniskeltava esine maailmassa. Seuraamisen kesto on treenaamatta, samoin eteen tuloa Viiru ei tällä menolla opi varmaksi ikinä.

Näin voi käydä, jos keikkuu veneen reunalla.

Pikille poljettiin lähes namiton jälki, jolla oli keppejä. Nameja on syytä ripottaa alkuun, jotta nenun saa maahan. Mitään ongelmaa jäljen seuraamisessa ei ollut, mutta työskentely ei ollut niin kaunista kuin yleensä. Parasta oli, että Piki reagoi keppeihin ja pääsin siitä palkkaamaan!

Isokoskelot viettävät juhannusta Herajoessa

Miksi muuten niin rauhallinen Viiru innostuu uimisesta, pulkasta ja kottikärrykyydistä? Kottikärrykyydistä siksi, että kerran erehdyin palkkaamaan. Eino Leinon päivän tienoilla niitettiin ja korjattiin. Ei ollut city-ihmiselle helppoa heinänteko kosteassa helteessä, paarmojen ja hyttysten pörrätessä ja inistessä - ja tuon yhden pyrkiessä aina kärrykyytiin. Lisäksi drama queen sai jotain tassuunsa ja heittäytyi kolmijalkaiseksi. Ehdin jo ajatella, että siinä meni Agirotu-joukkueemme, mutta Viiru toipui pian. Ehkä kusiainen pisti anturan syrjään?

Osaavatkohan koirat arvostaa sitä, että saavat viettää kesälomaansa näin hienoissa maisemissa?

Mökin pihalla valoisan kesäyön alkaessa tuli käymään Viirun etunimikaima, yön todellinen asukki. 

VIIRUpöllö

Opettaisit sille jotain kotona!

Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä päivityksestä. On vepeilty Pikin alkeiskurssilla, aksattu ohjatuissa treeneissä, penkkiurheiltu (ei suinkaan jalkapalloa, vaan sitä vaativampaa lajia), sairastettu viikon verran (ei koirat), ihan vähän pihatoikoiltu, aloitettu hyppytekniikkatreenit Riikan neuvoilla, käyty tapaamassa Viirun sulhasehdokasta, ilmoitettu Agirotuun joukkue nimeltä Toimii kuin Unelma. 

Sheltti-vinttikoira-mix ja aussie (kuva: Tiina Hiltunen)

Pubin (Ardiente Cinco Jotas) kanssa lenkkeiltiin Kuopiossa. Tiina Hiltunen otti hienoja kuvia (täällä). Jokainen kuva on omalla tavallaan ihastuttava. Pubi oli herrasmies, ja ensimmäisen käsilaukun heilahduksen jälkeen yhteisymmärrys oli saavutettu ja koirat lenkkeilivät rauhassa, kukin omiaan puuhaillen. Marjutin blogissa on eloisa kuvaus vierailustamme.

Kuva: Tiina Hiltunen

Pikin vepessä on hankala edetä, kun Piksu ei osaa noutaa. Siitä tuo otsikon kommentti (onneksi vepeä seuranneessa agilityssa kouluttaja oli rehellisyytensä lomassa myös aidosti kannustava). Eilen Piki toi patukan monta kertaa käteeni ja eikä automaatti pylly maahan - kita auki toiminut säännönmukaisesti. Jotain olen siis ehkä opettanut. Valitettavasti opetin myös, että seuraamisesta rangaistaan heittämällä koirarukkaa lelulla.

Kuva: Tiina Hiltunen

Sitten sännätään juhannuksen viettoon!

Kesän merkkejä

Mökillä oli melkoisen kylmää ja tuulista, mutta silti oli hyttysiä. Vähän tuli hiki, kun riivin pitkäksi venähtäneen ruohon seasta aikaa sitten trimmaamiani herukkapensaiden oksia ja roudasin ne risukasaan.

Viiru halusi hypätä kottikärryihin. Ja kun kottareissa isumisesta sai namia, kyytiin olisi pitänyt päästä yhä uudestaan.

Mökki ei ollut koirille tavanomainen vapauden valtakunta, kun joka puolella oli linnunpoikaisia. Tässä kuvassa keskellä nököttää pesästä pudonnut variksenpoikanen. Emme sitten olleet koirien kanssa mökin pihalla, vaan hengailimme muualla ja sielläkin varoimme lintuperheitä.

Vaikka viikon verran on ollut kylmää, kesä on kuitenkin normaalia pidemmällä. Alla olevassa kuvassa kukkivat harakankellot kuten tarkkaavainen lukija erottaa Pikin mustaa lonkkaa vasten ja Viirun pään yläpuolella.

Aina ei voi voittaa

Piki kävi viikolla paimenessa ja vepen kuivatreeneissä, Viiru fyssarilla. Paimennus sujui taas hyvin. Vepetreeneissä oli liikaa häiriöitä viennin/tuonnin opetteluun, kun nouto ei suju muutenkaan. Miimi toi Viirua varten lainaan kilon kapulan, ja sitäkös Piki kanniskeli ylpeänä kotipihalla kaikkien ihastellessa. Vepetreeneissä Pikseli oli myös niin hämmentynyt että istui hyvän tovin patukka suussa :)

Fyssarilla Viirulla oli taas ne normaalit jumit, jotka pehmenivät hyvin. Mutta miksi on normaalisti jumeja? Agilitykoirilla on, Viiru on pieni maksi ja lisäksi aika pitkärunkoinen. Helin mielestä hyppytekniikkatreeneistä olisi Viirulle iso hyöty ihan jumppanakin. Sääli, ettei nyt kesällä ole koulutusta tarjolla. Toisaalta Helin mielestä ehkä parempi olisikin syksyllä kesätauon jälkeen. Katsotaan, mitä saadaan järjestettyä.

Perjantaina oli liian flunssainen lähtemään tokotreeniin - vaikea treenata nioden kääpiöiden kanssa, kun ei pysty olemaan pää alaspäin, koska nokka vuotaa niin vuolaasti. Perjantaiolo löytyikin vapaasta samoilusta Kuhasalossa. Sinne oli tullut lampaita, joita nuo paimentyttäret eivät (onneksi) lainkaan havainneet. 

Tänään lauantaina tehtiin hakuharkoissa ihan suunnittelematta kokeenomainen treeni, kun se oli yhdellä ryhmäläisellä mielessä. 100 metriä, kaksi ukkoa, ja lisäksi sen jälkeen vielä kaksi löytöä palkaksi. AVOon tarvitaan vielä 100 m ja yksi ukko lisää. Huoh, ne olemattomat suorat pistot. Lähetin ykköselle kaksi kertaa huolellisesti - Viiru ei saanut hajua suoralta ja kaarsi takaisin, kun ei siellä mitään ole. Toiselle puolelle hieno tyhjä. Kolmosen lähetyksestä löysi ykkösen. Tuplahuoh. Neloselle hyvä tyhjä ja paluumatkalla ukon löytö. Sitten vielä ne helpot löydöt :) Treenin kuluessa Viirua ei haitannut vaikkei saanut palkkaa paitsi viimeisiltä ukoilta. Seuraavassa treenissä sitten palkkaa - ja ykköselle on mentävä. Ilmaisut olivat ok.

Treeniin tullessa yhtä masensi koiran haastellisuus, yhtä oma haasteellisuus ja yhtä ruuhkavuosien haasteellisuus. Lopuksi kaikki olivat hyvällä mielellä, jopa minä, jonka neropattikoira menee minne camelbootsit vievät. Metsä parantaa sielun vaikkei siellä karjuisi tai nyrkkeilisi (HS). Lisäksi olimme Einonhovin Natura-alueella, jossa sielu tosissaan lepää. Vielä loppuun rentouttava lenkki, jossa ihminen saa olla hiljaa tai purkaa sydäntään ja koira jolkotella minne haluaa, nuuskia kaikki varvut jotka haluaa ja olla ihan rentona tuttujen muiden koirien kanssa... Idyllin rikkoi työlinjainen torpedo, joka jostain oli keksinyt auton jahtaamisen. Yksi auto tuli ja meni, ja sitä Piki lähti jahtaamaan. Tuttu kuski pysähtyi ja Piki palasi. Tämä taimi sitten kitkettävä.

Testivoittajan kuiva kukkaisuus

Lauantaina putkahti sähköpostiin Kennelliiton lausunto Pikin kyynäristä: vasen 1, oikea 0. Kuten viimeksikin. Saatteessa luki: "Vasemman kyynärpään ulokkeen yläulkoreunassa on pieni uudisluumuodostus (sama, joka näkyy röntgenkuvassa). Muutos ei ole kasvanut. Ei muuta kyynärnivelen kasvuhäiröön viittaavaa."

Varkaus Varkaudessa

Viihdyttävä kisapäivä Varkaudessa vaikka kisakirja säästyi taas merkinnöiltä. Salme Mujusen radat olivat taattua laatua: suoria putkia, vauhtia, vain yhdellä radalla puomi, armeliaat ihanneajat. Minä tykkään. Siitä en kauheesti tykännyt, että taas lähdettiin numerolla 1, mutta alkaahan siihen tottua. Jonkun on oltava ensimmäinen ja näytettävä tietä.

Yksi vitosen rata tuli, kun en ymmärtänyt etukäteen ajatella, mistä välistä Viiru tulee ulos kepeiltä, ja olin sitten myöhässä ohjaamassa A:lle.

Tavoitteena oli tehdä kepit ja kontaktit hyvin kaikilla radoilla. A:t olivat hitaahkoja - mutta ainakaan ei loikannut. Puomi oli oivallinen.  Selvittiin ilman keppivirheitä.

Muilta radoilta tuli hyllyt vähän oudommista syistä. Kyllä se Viiru keksii :) Toisella radalla oli alkusuorassa hyppy, kaksi suoraa putkea, hyppy ja suora putki. Menin toisen putken loppupäälle kutsumaan. Viiru pysyi lähdössä hyvin, juoksi putket mutta kiersi jälkimmäisen hypyn ja sujahti viimeiseen putkeen. Niin sitä pitää!

Seuraavalla radalla lähdössä oli hieman odottelua, ja innostin Viirua möhnyttämällä sitä. Näin en olekaan ennen tehnyt. Enkä ehkä tee toiste. Kun olin asettumassa pakkovalssiasemiin kakkoshypylle, kukas se siellä hipsikään perässä. En minä ole ravista/hetsaa/möhnytä ennen käyttöä -tyyppiä! Kyllähän olin nähnyt tämän varkauden tulevan, sen verran on varastelua ollut treeneissä ja seisomaan nousuja kisoissa. Saatiin tehdä rata kuitenkin - ja pakkovalssi onnistui taas. Kävin erikseen kiittämässä Mari Lukkarista, joka opetti minulle tämän idioottivarman tavan.

Kuka voisi olla harmissaan noin iloiselle ja itseluottavaiselle nassulle? Varsinkin kun loppuviimeksi on kyse omista koulutusvirheistä.

Viimeisellä radalla hokasin rataantutustumisessa, että muut kisaajat tutustuvat eri rataan kuin minä. Opettelin lopuksi oikean radan ja ohjauksen. Mutta minkä muistin sitten itse radalla? Sen ensimmäisen ja väärän. Muuten oikein hyvä ja sujuva rata (kuten oikeastaan muutkin).

Ei siis tosiaankaan tullut tuplanollaa! Nyt pidetään vähän taukoa, ja yritetään saada kasaan Agirotu-joukkue. Yksi koirakko on vielä epävarma.

Jännitystä

Tälle viikolle sattui sellainen harvinainen päivä, että Piki väsyi ihan kunnolla. Aamulla Miimin kanssa paimeneen, päivä kyläilemässä Liperissä, illalla hakuradan tallaus ja loppulenkki. Paimennus oli taas sujunut hyvin.

Pikin kyynärkuvan suhteen eletään vielä jännityksessä. Maanantaina saatiin radiologin lausunto, ja tiistaina pääsin puheisiin kouvolalaisen ortopedin kanssa. Kummankin mielestä minimaalisia muutoksia eikä nivelrikkoa lainkaan. Evidensian lääkärin mukaan ei ole mitään lääketieteellistä syytä rajoittaa koiran elämää millään tavalla. Lauantaina tehtiinkin sitten vähän piha-aksaa.

Kennelliiton lausuntoa odotellaan. Lausuntoa ei pääse etukäteen maksamaan Omakoira-palvelussa, ehkä jonkin järjestelmän virheen vuoksi. Sähköpostiini ei ole vastattu, ja puhelimessa asenne oli mitäs tänne soittelet, en minä voi sulle maksulinkiksi kuule muuttua.
 

Viikon varrella jäivät Viirun agility ja vepen teoria töiden vuoksi. Huomenna pääsee taas kisoihin treenaamaan, ehkä putkenpäitä(?). Varkauteen lähdetään kuuden jälkeen aamulla; onneksi on hyvää matkaseuraa :) Sitten saa aksakisaaminen olla Agirotuun saakka. Ehkä voisi alkaa katsella hakukokeita. Eilen Miimi ampui Viirulle tuulisella nurmikentällä. Paikkamakuussa viiksikään ei värähtänyt, ja seuraamisessa häntä pikemminkin nousi ja heiluminen kiihtyi.

Keskiviikon hakutreeneissä painostavassa kuumuudessa ja hiostavassa sateessa Viirulla oli myös tyhjiä ja palkaton. Mainiosti meni. Jatkossa pannaan ukot merkiltä eteenpäin, jotta eteenpäin kaartaminen vahvistuu. Lauantaina Piki tuurasi neljän ukon verran. Muilla koirakoilla teemana oli ylämäkeen ja näreikkköön irtoaminen. Sinnehän Pikinkin piti mennä. Kulmissa apuna oli näkölähtö ja nelosella näreikössä ääni. Kolmonen oli ihan pimeänä (Pikin suosikkihenkilö). Kaikille Piki lähti hyvin, juoksi suoraan ja meni perille asti. Näreikköön ylämäkeen lähteminen vaati ensin pienen pyörähdyksen.

Tokoiltu on pikkuisen pihalla ja kentällä. Pikillä on noutoesineenä ollut vaihteeksi patukka. Viirun metallikapulasta on maalarinteippi revitty minimiin. Kotipihalla oli niin hyvät palkat, että Viiru oma-aloitteisesti kävi hakemassa metallikapulan. Seuraavana päivänä kentällä metalli oli taas ällöä. Suurin ponnistuksin makupalan siintäessä silmissä prinsessa sai sen nostettua ja pideltyä varovasti. Pikin seuraamisessa siirryttiin pikkupätkiin (ilman imutusta), vapautukseen ja riehakkaaseen palkkaan. Edelleen siis etenemme hitaasti mutta epävarmasti. Kiitos treenikamuille neuvoista!