Suhisee, puhisee, kuhisee, tuhisee

Etelä-Hämeen metsässä kuhisee ukkoja, agirodussa suhisee ohjaaja koiralle hidastusta ja kokoamista (turhaan), kaislikossa arvokkaalla lintujensuojelualueella puhisee emäntä remmit sinkeellä ja solmussa, verijäljellä ei kauaa Pikin nokka tuhissut.

Sinisten pekonien minipäiväleirillä oli paimennusta Pukkilassa Kristiina Kurton opissa ja hakua Kärkölässä Niina Savelan johdolla. Kristiinan mielestä Piki ei ole vielä täysin syttynyt paimennukseen, joten ei pidä paljon ohjata ja komentaa. Ja enhän minä olisi osannutkaan.

Kuva: Päivi Vuoristo

Haussa Piki oli jännän äärellä (kuten kuvasta näkyy), mutta jännityksensä voittaen Pikseli meni reippaasti kaikille ukoille. Vain yhdellä käytettiin apuja. Annoin Pikin varastaa = lähteä itsenäisesti kaikille ukoille. Olisi voinut tehdä hallitumminkin, mutta tuskinpa tuli vahinkoa itsenäisyyden vahvistamisesta. Ihailen tuon arkajalan rohkeutta :)

Kahden päivän leiri oli vallan antoisa hyvässa seurassa herkkujen kuorruttamana. Viirusta Niina totesi, että nyt pian HK2:sta hakemaan. 

Rapsutusten kerjääjän teltassa on kattoikkuna.

Koiraleirimme kruunasi Ylojärven Agirotu, vaikka seniorien avoimen SM-kisan rata olikin minulle järkytys. Koska kaikki tasoluokat olivat samassa, odotin kakkosluokan enkä nelosluokan rataa. Makseille tuli yksi nolla, eikä se ollut meidän ;) Ensi vuonna uudestaan! Joukkueviestin rata sen sijaan oli sellainen, että kaikki pystyivät onnistumaan ja iloitsemaan omalla tasollaan. Melkein kaikki kisan koirakot saivat vähintään kepeiltä vitosen, mutta ei se mieltä pahoittanut muuten sujuvalla radalla. 

Piki Pitsikyttääjä: Koska ne oikein tulee?

Joukkueemme oli nimensä veroinen ja toimi kuin unelma. Jopa sijoituimme ihan hyvin, 23/51 :). Iloinen fiilis, aurinkoinen sää, ihanat joukkuekaverit. Yllätyksenä pöllähtäneet kannustusjoukot toivat lisää hyvää tuulta mukanaan. Hienoa, ettei tämä ollutkaan viimeinen Agirotu - kiitos MAH jo etukäteen ensi vuodesta! Me harrastelijatkin, jotka emme ole edes wannabe-maailmanmestareita, tarvitsemme tällaisia rentoja kokoontumisia. Omalla tavalla agility on liikuntalajeista ihan parhaita ja monipuolisimpia.

Chillataan Hankoniemessä liinat sinkeellä.

Leirin jälkeen retkeiltiin Hankoniemessä, Hyvinkäällä ja Porvoossa.

Ruskiksen kaislikossa puhisee

Porvoossa puhistiin kaislikossa, tammi- ja lehmusniemessä sekä huumaavalla apilapellolla. Turhautuneena koirien tempoiluun sotkeentuvissa remmeissä ja omaan kiroiluuni kyselin Facebookissakin ideoita kiinnitysratkaisuiksi paikoissa, joissa koiria ei vain voi pitää irti.

Vanha Porvoo kirkkoineen ja makasiineinen jäi käymättä, samoin ne Suomen suurimmat koiratarvikekaupat.

Ekuddenin puolen hehtaarin metsän iso tammi

Fleksikatrillia on nyt kokeiltu kerran Topin vanhalla ja Heidin lainaamalla fleksillä. Kukaan ei kuristunut, mutta välillä selvittelyhomma muistutti pitsinnypläystä; pitsiäkään ei onneksi syntynyt. Lisähäiriöinä olivat vastavedetyt verijäljet, joille ei saanut karata, sekä WhatsApp-puhelu Tadzhikistaniin. Huh!

Rokkihotellin poket siirrettävässä putkassaan: Täällä ei juhli muut kuin me!

Etelänreissulta kotiinpaluun jälkeen käytiin Heidin kanssa vetämässä verijäljet. Pikin jäljellä oli paljon tapahtumia, joista Pikseli merkkasi kaikki makaukset lukuunottamatta yhtä. Toisella kulmalla Piki pyöriskeli mutta löysi jatkon. Seuraavaksi tehdään pidempi kokeenomaisempi jälki ja katsotaan, miten Piksu jaksaa. Ja sitten kokeeseen! Heidin blogissa on hersyvä kuvaus Sherlockin, Marplen ja Poirotin huikeasta työskentelystä. Olisiko amerikanserkku sitten Marlowe? Herkkyyttä ja actionia? Ei ainakaan Kay Scarpetta. (Tässä näkyy amerikkalaisen dekkarisivistykseni suppeus.) 

Viiru kävi Kuopiossa silmäpeilauksessa. Terveet ovat silmät.