sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suunnitelmallista treeniä

Jännää! Meillä on paikka hakukokeessa Kuopion takana. Kyselin myös Savonlinnan 13.6. kokeen paikkoja. Johonkin siis ainakin päästään. Ehkä emme ilmoittaudukaan Josepan kokeeseen, niin saamme olla rauhassa Pikin mejä-leirillä?

Treenaaminen onkin harvinaisen ryhdikästä, kun on koe tiedossa. Tänään olin tehnyt etukäteen suunnitelman, jota noudatimme. Kaksi kokeenomaista ilmaisua, kaksi löytöä+palkkaa, kaksi tyhjää ja lopuksi taas löytöjä ja palkkoja. Hyvin meni PAITSI että Viiru systemaattisesti kaarsi taaksepäin, kokeenomaisissa tappauksissa ui toistuvasti ukon liiveihin, ei osannut kulkea ilmoittautumiseen sievästi sivulla, väsyi loppua kohden. Seuraavaksi edestä löytämistä ja pari kokeenomaista löytöä niin, että maalimies palkkaa.




Oikein onnistuneet treenit, vaikka aamulla näytti ihan muulta. Noidanuoli iski, mutta tujakka särkylääke vei kivun pois (ja toi pumpulipään). Sää oli sopiva, ja alun ja lopun lenkkiseura enemmän kuin mieluista: Viia-sisko ja Petja-poika. Tallauksessa Piki saa ehkä jo ensi kerralla Nero-velipuolen takaa-ajoleikkiin, nyt toista vielä jänskättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti