Strömsö revisited

Joskus menee kuin suomenruotsalaisessa kotoilu-tv-ohjelmasarjassa. Eilisessä hakutreenissä Viiru harjoitteli edestä löytämistä. Parilla ekalla ukolla oli myös kokeenomainen ilmaisu niin, että maalimies kuitenkin noustuaan palkkasi. Ja muistin jopa soittaa koepaikan Josepan kokeeseen. Alueen löytämisessä oli kyllä hankaluuksia; Jaamankankaalla on metsää hakattu niin paljon. Mutta Viiru toimi kuin unelma, vaikka rata oli aika hankala.

Tänään Arja lähti harjoittelemaan esineruutua. Sateli pitkästä aikaa ja ukkosti ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Alueesta tuli "pikkuisen" liian iso ja myös muotopuoli. Vaikka ruudussa oli varmaan kaikenlaisia hajuja, Viiru toi hienosti kolme vierasta esinettä, joista vain yksi oli kiva tumppu (kurarukkanen) ja muut suutuntumaltaan epämiellyttävämpiä. Enempää en pyytänytkään. Huomaa kuvasta (etenkin Sirkku!), että en kumarru koiran päälle, vaan notkistan omia jäykkiä polvia :)

Kuva: Arja Kettunen

Aamupäivällä Joan SM-valmennusryhmässä ratkottiin Sandra Deidden kisaradan kuvioita. Hmmm, Heidin neuvoilla saatiin kolmannella yrityksellä varsin sujuva veto. Strömsö-laatua haittasivat keppien itsenäisyyden puute ja siivekkeen ympäripyörimisen vaikeus poispäinkääntöpuolelta. En osannut kääntää Viirua ennen hyppyä. Toisaalta koko poispäinkääntöpäärynää ei olisi tarvittu, jos Viiru tekisi kepit itsenäisesti loppuun asti. Viiru osaa - pitää vaatia vaikkei lopussa olisikaan palkkaa. Kontakteilla ei ollut nyt isompia ongelmia. (Nollarataprojekti ei kyllä oikein onnistunut; ensimmäisellä yrityksellä Viiru juoksi ensimmäisen 65-senttisen ja toisen 60-senttisen hypyn ohi).

Pikin keppitaantuma oli tänään huono muisto vain. Tiistaina mentiin kuudella, nyt päästiin Heidin avulla 12 keppiin niin, että vain alussa ja lopussa oli ohjuri. Jatkossa ohjuri pois aina kuin sujuu, palkkaajan häivyttäminen asteittain. Ehkä jumi johtui rispaantuneesta kynnestä?

Tyttöset pääsivät kahdelle kimppalenkillekin: Agilityn jälkeen reippailtiin Sisun kanssa ja talviturkit lensivät kaaressa Jyrinjärveen. Iltasella Strömsö-päivän lopuksi lampsittiin sateisella Jamiskalla mustanpuhuvassa poikaseurassa Ziggyn, Puten ja Luxin kanssa. Ilman Ziggy-poliisia reipas Lux-pentu ja Piki olisivat saaneet hyvät rallit aikaan. 

Muukin viikko on mennyt mukavasti. Tiistain agilityssa rakennetttiin hallin mittainen putki-rengas-hyppy-irtoamissuora. Mikäs sen hauskempaa, paitsi ehkä loppulenkki pihispoikien kanssa.

Pk-kokeeseen valmistauduimme myös maanantain iltalenkillä. Muisteltiin noutoa metrin esteellä ja A-esteellä, toisin vain patukalla. Hyppynouto n. 85-senttisellä hypyllä oli mennen tullen upea; A-esteestä oli Viirun oli vaikea muistaa, että pitäisi palata sen yli. Pitää vielä kerrata: hyppynouto kapulalla, A-estenouto kapulalla, ampuminen (jos ehditään), eteenmeno kisakentällä ja muilla kentillä, kaavio ja liikkeet (ohjaaja), eteentulo ja sivulle siirtyminen.

Sadekaan ei haittaa, kun on possunkorvaa.

Moneen otteeseen on pitänyt kirjoittaa siitä, että kaikki kolme koiraa (Piki, Viiru ja Topi) suhtautuvat läheisyyteen kovin eri tavoin. Topi oli läheisyyskammoinen: jos sen viereen asettautui, se siirtyi väljempään tilaan. Viiru hankkiutuu kevyesti ihmisen lähelle ja huitoo tassulla: rapsuta mua! Jos tämä hienovarainen vihje ei riitä, se nappaa ihmiskäden kitaansa ja ohjaa oikeaan rapsutuspisteeseen. Piki painautuu lähelle koko voimallaan, tai paljon suuremmallakin intensiteetillä, yrittää hillitä tassuillansa huitomista, kun tietää, että ei saa hosua. Pikin koko olemus huutaa: sun henkilökohtainen tila on mun henkilökohtainen tila!