Pikkuloma, ohituksia ja yksi nollarata

Perjantaina puolenpäivän aikaan lähdettiin pikkulomalle Kuopioon Kertun luokse, viettämään laatuaikaa, ulkoilemaan, shoppailemaan, syömään hyvin ja kisaamaan Hu-Pun kaksipäiväisiin kisoihin.

Yökyläänhän kaksi koiraa ei tarvitse tavaraa juurikaan enempää kuin suurperhe. Onkohan tässä nyt kaikki tarvittava? Voidaanhan matkalla tai viimeistään illansuussa pistäytyä kaupassa.

Me tullaan ainakin mukaan!

 Kuopiossa kurvattiin aluksi, valoisaan aikaan, Puijolle.

Puijonpolulla

Kuopion keskustassa oli koirilla ihmettelemistä.  Aamu- ja iltalenkillä käytiin Valkeisenlammen kiertävällä reitillä. Pikistä rannalla istuskeleva naispatsas oli vallan epäilyttävä. Kukapa normaali ihminen tarkenisi alasti uimarannalla marraskuun jäätävässä tihkussa?

On tää suurempi city kuin Joensuu.

Yksi matkan tarkoituksista oli päästä kerrankin agilitykisapaikalle - aikaisen herätyksen tai tympeän pitkän autoajelun estämättä. Matkaa Musti ja Mirri -areenalle oli seitsemän minuuttia ja lauantaina ensimmäinen rataantutusminen alkoi kahden jälkeen iltapäivällä. Luokat olivat sen verran pieniä, että kisat käytiin perinteisessä järjestyksessä; verkkaisempi tahti sopiikin minulle paremmin. Ensimmäiseltä radalta tuli nolla, toisen ohjaaja tunaroi viidennentoista esteen tienoilla.

Nollarata:

Masentava katsoa videota - oma meno tuntuu sujuvalta (kiidän tuulispään lailla), mutta todellisuus näyttääkin paikallaanpolkevalta norsumarssilta.

Tunarointirata:

Kaksi nollaa oli tavoitteena tälle vuodelle, ja ne on nyt saatu - ensi vuodelle sitten enemmän? Vaikka eihän Viirun hyppääminen kovin hyvältä näytä... Viirulle en niinkään kaipaa lisää vauhtia, pikemminkin itselleni ja ohjaukseeni.

Sunnuntaina tehtiinkin kolme hylkyä eli hyvin sujuu ei ikinä enää yliaikanollia -projekti. Tuomari oli sunnuntainakin Markku Kaukinen. Tykkään hänen radoistaan kovasti. Hypärillä Viiru ei oikein kääntynytkään tulosuuntaan siivekkeen ympäri - yllätys! Jälkihässäkässä Viipo karkasti myöhästyneestä valssista väärälle esteelle. Keskimmäisellä radalla en tyrkännyt Viirua tarpeeksi takaakiertoon. Viimeisellä radalla pakkovalssasin Viirun putkeen, lähdin eri suuntaan ja kutsuin koiraa. Ja Viiruhan tuli saman tien - et sanonut että ensin pitää tehdä koko putki. Viimeisellä radalla taisin muutenkin olla liian väsynyt ohjaussuunnitelmani toteuttamiseen.

Vaikka kaikki maksien radat olivatkin sunnuntaina peräkkäin, ehdin minäkin oppia radat hyvin, sillä aikaa tutustumiseen oli ruhtinaallisesti, runsaat 10 minuuttia. Kivat kisat, mutta onkohan kisaaminen meitä varten?

Kepit Viiru osaa jo aika hyvin ja voisin luottaa siihen enemmän. Keskimmäisen radan lopussa Viiru teki omavalintaiset, täysin itsenäiset kepit, vaikka olin useamman esteen takana :) A:n kontakteja voisi ehkä parantaa? Viirulle ei kuitenkaan voi sanoa kuten eräs kisaaja radalta poistuessaan omalle koiralleen: Päätit sitten paska-aivo jättää kontaktin ottamatta. Minä paska-aivo en etenkään tällä kertaa kisoissa vaatinut kunnon kontaktia.

Lomaherkuttelun kruunasi reissun greatest value: mainiot suolaiset ja makeat piirakat Hukka-Putken kanttiinissa. Eikä maksanut paljoa.

Kotimatkalle oli kelivaroitus, ja Joensuussa oli vielä enemmän talvi kuin lähtiessä.

Pikseli sai hyvää ohitteluharjoitusta lauantaina kisoissa. Muutenkin ohituksia on tehotreenattu viime aikoina: hillitöntä namitusta. Samoin ihmisten päälle hyppimistä olen yrittänyt karsia, lähinnä kouluttamalla hyppimisen kohteita. En vain ehdi aina kieltämään. Hakuryhmäläisistä jokainen omaksui eri taktiikan. Kohta nähdään, mikä on paras. 

Muuta tällä viikolla

Viirun agilitytreeneissä oli paljon vaikeaa, mm. keppikulma. Torstaitokossa Viiru testasi uusia ohjatun noudon kapuloita sekä ohjatussa että tavallisella hypyllä hyvin vinoon heitettyjä kapuloita. Viiru kuuntelee ja ajattelee :) Pikillä oli paikkamakuun ja seuraamisen lisäksi ruudun paikkaa naksuttelulla ja vauhtia lelulla.