Syntynyt jäljestämään

Työpaikan lettukestien päätteeksi kävimme Heidin kanssa ulkoiluttamassa sientä. Viime kerrasta onkin aikaa!

Kolmen tunnin kuluttua tavattiin Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa Lykynlammella lenkillä, ja siitä jatkettiin jälkien alkuun. Pikillä oli AVO-muotoinen jälki, ja mittaa oli....??? Viirun jäljen tielle tuli tie, joten se oli luovemman muotoinen.

Piki selvitti elämänsä ensimmäisen verijäljen huikaten Vain lahjattomat harjoittelee! Taisi se pari kertaa pohdiskella, mutta aina jatkoi. Piki myös merkkasi makaukset. Lopussa rupesi vähän hiipumaan - enemmän tapahtumia matkalle!

Viirussa oli enemmän haku- ja tokokoiran piirteitä. Nenä ei tietenkään pysynyt maassa. Välillä Viiru ei tiennyt, mitä siltä odotetaan. Ohjaaja oli idiootti. Juuri, kun Viiru kulki jäljellä kuin juna, piti minun ruveta kommentoimaan Heidille. Jos Viirulle vielä tehdään jälki, minun pitää olla ihan hiljaa.

Se on siinä. Niin tuttua, niin luontevaa, niin täydellistä. Toisella on ylivertaiset aistit ja se tietää mitä tehdään, toinen pitää liinasta kiinni ja ihailee.