sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kaksissa skaboissa

Aamupäivällä juhlittiin Hipan ja Toman 5-vuotissynttäreitä mm. makkaransyöntikisoissa. Hannan kertomus kuvineen on täällä. Kiitos Hannalle synttäreiden järkkäämisestä ja aina herkullisista leipomuksista!

Vähän meni minulla sisu kaulaan, kun mietin, veikö ohjausvirhe Viirulta makkaransyöntiskaban voiton. Yritin kuitenkin koota itseni iltapäivän agilitykisoihin.

Tarjolla oli neljä Salme Mujusen rataa, joista jaksoimme kaikki! Tämä ei olisi minulta onnistunut vuosi sitten. Radoista oltiin montaa mieltä, mutta minä tykkäsin. Tänään opin radat ja ohjaukset. Yhdeltä radalta saimme rimavitosen (joskus Viirukin siis tiputtaa riman), yhdeltä kympin keppien aloituksesta. Kaksi muuta rataa oli hylkyjä - mutta vain yksi virhe per rata.  Treenilistalle muistutus suoralle irtoamisen opettamisesta. Yritin vakuutella Viirulle, että takki jää tänne radan loppuun ja nakit sinne taskuun, mutta ei vielä oikein toiminut ;)

Olinpa tyytyväinen eiliseen verrattuna! Vauhti ei päätä huimannut, ja keppikympin olisi voinut välttää niistämällä ykkösväliin ja auttamamalla kakkosväliin, kuten Ojansivun Katjan äskeisessä treenissä tehtiin. Jospa ensi kerralla hoksaisi.

Viimeisellä radalla olivat jalat sen verran raskaat, että vaihdoin valssit ja persjätöt varmuuden vuoksi takaaleikkauksiin. Ei olisi ollut kiva, että Viiru olisi lopuksi loukkaantunut eteenpärähtäviin betonipölkkyihin.

Mukava oli kisata lähellä kotia ilman järjestämisvastuuta ja talkoovelvoitetta. Kiva päivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti