perjantai 16. tammikuuta 2015

Viiru 4 v ja paljon muuta

Sunnuntaina oli niin kylmä, että minustakin oli kylmää. Pakkasta ja tuulta yhdessä. Mentiin Pikin kanssa näyttelyharkkoihin PoKS:n lämpimään halliin. Siellähän oli kivaa! Kouluttaja oli miellyttävä ja neuvoi hyvin. Liikkumisessa ei kuulemma ole ongelmaa. Piki arasteli koskettamista mutta antoi katsoa hampaat. Pikseli pitäisi totuttaa joko siihen, että minä kevyesti pitelen, kun tuomari tutkii tai siihen, että se antaisi tutkia vapaasti seisten. Noihin harkkoihin ainakin menemme vielä. Oli lämmintä ja opettavaista, ja luppoaikaakin oli niin, että ehti treenailla itsekseenkin.

Lunta on paljon.

Vasta tiistaiksi lauhtui, ja silloin Viiru pääsi aksaamaan. En vieläkään voi lakata hämmästelemästä keppien osaamishyppäystä. Kepeiltä tehtiin poispäinkääntö ja ohjaaja jäi keppien "alapuolelle". Hankalinta koko radalla oli ehtiä 10-11-välistävetoihin. 10-hypyn hyppääminen oikealta puolen onnistui sujuvasti vain yhden kerran.
Rata: Tuomas Haverila
Torstaina käynnistyi Viirulle Joan tokoryhmä iloisen yllätyksen kera: Suski kouluttaa joka kerta. Pähkäilimme uusia tokosääntöjä. Käytännössä tehtiin paikkamakuu niin, että yksitellen käskytettiin koirat. Sitten kierrettiin merkkiä - ihan oikeasti kierrettiin. Merkin taakse pönöttämään jäämistä ei liikkeissä enää ole. Jee! Kiertäminen sujui Viirulta ihan hyvin. Pitää saada koira keskittyneesti katsomaan juuri sitä suoraan edessä olevaa merkkiä. Lopuksi palauteltiin alun juttuja: nopeaa yksivaiheista maahanmenoa ja istumaan nousua. Viiru sai kotiläksyksi harjoitella perusasentoa. Se oli luvattoman vino. Sain tietää, että saimme toisenkin tokoryhmäpaikan, lämpimästä hallista.

Unohdin Viirun synttärin taas. Viime vuonna kyllä muistin (etukäteen ja oikeana päivänä). Perjantaina 16.1. oli kyllä huonot synttäriohjelmat: paasto, eläinlääkäri pisti pyllyyn, herääminen tokkuraisena, rokotuspiikki pyllyyn, höntti olo koko loppupäivän. Synttäriyllärinä olivat siis luustokuvat. Juhlitaan synttäriä huomenna.


(Lisäys 17.1.: Viiru painoi 16 kg ja Piki 18,3 kg.)

Viiru ja syntymäkodista 4 v sitten mukaan saatu Nasu

4 kommenttia:

  1. Kyllä merkki edelleen löytyy ohjatusta noudosta kuten nykyisinkin evl:ssä.

    VastaaPoista
  2. Minä ymmärsin sen niin, että voittajassa merkille seuruutetaan ja jätetään. Ja evl:ssa koira kiertää merkin ihan kunnolla ja se pysäytetään 2 m merkin jälkeen. Eikä siis jää ihan sinne merkin taakse pojottamaan. Miten se oikein on tarkoitus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi evl:n liike (törpön kierto + stoppi + nouto esteen yli) on eri liike kuin ohjattu nouto. Käytännössä tuo tuli metallinoudon tilalle. Ja tuossa kierrossa törppö on nykyistä merkkikartiota suurempi, olikohan n. 40 cm korkea.

      Poista