Mä tykkään susta niin et mä halkeen

Enpä typerämpää otsikkoa enää jaksanut keksiä ;) Loppuviikosta on puuhattu ihan hirveästi. Torstaina haettiin Topin tuhka. Topi ja Mörkö saavat yhteiset hautajaiset mökillä. Lääkärin odotushuoneessa punnittiin läskipossu-Viiru: 16 kg. En osaa ruokkia vain yhtä koiraa. Tottisteltiin hieman Linnunlahden kentällä.

Illan agilityssa erityishuomio oli kontakteilta lähdöissä. Olin niihin tyytyväinen. Lukkarisen Jarin rata:

Neloshypylle oli vaikea ehtiä. Vitoshypylle toimi Sanskulta apinoitu ohjaus, olisiko jokin vastakäännön tapainen(?). Keppejä Viiru ei olisi malttanut tehdä loppuun asti putken imuroidessa edessä, jos yritin ottaa etäisyyttä. Tämän sain kotiläksyksi. Putkisysteemit olivat parasta Viirua. Mutta voi kun muistaisin suhisemiset ennen kääntymisiä ;) Illan päätteeksi vielä tokon voivoi-treenit. Tehtiin ruutua niin, että vietiin sinne lelu. Näitä jatketaan ja saadaan hyvä vauhti. Ihan hieman myöhemmin aletaan naksuttelemalla opetella oikeaa paikkaa - sitten kun Viipolla on jonkinlainen käsitys ruutuun menemisestä.

Koko perjantai oli töistä vapaa. Talvi tuli. Pärnävaarantiellä lyhyellä matkalla oli aamulla hallille mennessä kaksi ulosajoa. Tehtiin keppi- ja kontaktikotiläksyjä Miimin ja Viian kanssa hallilla, lenkkeiltiin vähän myös mummojen kanssa. Sitten Viirun kanssa siirryttiin tarpomaan räntäsateessa ja loskassa Heidin ja Sisun kanssa. Säästä huolimatta lenkki oli vallan rentouttava, ja jaksoinkin ruveta pakkaamaan Maaningan reissua varten.

Olin ajatellut mennä Maaningalle aussieyhdistyksen haku- ja tottisleirille vasta lauantaiaamuna, mutta sattuneesta syystä pitkin ajella jo perjantai-iltana.  Onneksi keli ei ollut niin kamala kuin aluksi ennustettiin. Tiellä pysyttiin koko matka, eikä ehtinyt tulla kovin pimeäkään ennen kuin kaarsimme Haukkumajan pihaan. Kouluttajina olivat Tytti ja Samuli Juntto. Lauantaiaamupäivän tottiksessa uusi oivallus ja treenin kohde olivat liikkeiden välit. Olenhan kuullut niistä puhuttavan - aivan samoin kuin vireestä aiemmin - mutta nyt hoksasin, että asia koskee minuakin. Uusi vanha oivallus oli myös kentälle tulo ihan treeneissäkin: jossain menee raja, jonka jälkeen ohjaaja ei kulje takki auki - eikä koirakaan. Muuten tehtiin kivoja BH-kokeeseen liittyviä juttuja, kuten ilmoittautumista, odottamista (tai se ei ehkä ole kivaa), lyhyttä seuraamista, jäävät, vauhtiluoksetuloa. Erittäin hyödyllinen treeni!

Iltapäivän haussa maassa oli ihan kunnolla lunta, tuuli ja välillä pyrytti. Neljä ukkoa, joista viimeisen piti olla ohjeideni mukaan haamu, mutta kaikki olivat pimeitä. Ekalle ja tokalle piti haukkua, kunnes tulen paikalle. Tokalla toteutui ajatellusti, ekalla maalihenkilö palkkasi vähän etuajassa. Kolmannella olisi riittänyt haukun aloitus ja vikalla 20 haukkua - nämäkin menivät väärinpäin. Eipä haittaa! Viiru taas kyttäili milloin tulen, mutta Sampan mukaan oli kuitenkin parannusta heinäkuulle. Myötätuuleen piti lähettää toinenkin kerta. Pitää tarkkailla, onko tämä ongelma.

Päätettiin kokeilla seuraavaksi sitä, että kävelen ukon ohi. Ukko myös tarvittaessa houkuttelisi haukkumaan. En kuitenkaan ollut oikein tyytyväinen treeniin - opimmeko mitään uutta? Pyysin Sampalta seuraavaksi aamuksi vaikean treenin. Sitä saa mitä tilaa. Treeni oli suunniteltuakin vaikeampi. Oli ihana aurinkoinen pikkupakkanen, mutta lunta oli vielä enemmän kuin edellisenä iltapäivänä ja maasto oli muutenkin raskas ja mäkinen. Suunniteltujen tyhjien lisäksi oli suunnittelemattomia - ja paljon. Eikä meillä ole ennen ollut tyhjiä oikeastaan lainkaan. Lähetyksiä oli niin paljon ja löytöjä niin vähän, että Viirulta alkoi loppua usko kesken. Kannustettuna se aina kuitenkin lähti - ja lopulta kaikki neljä ukkoa löytyivät. Viipo oli päivän eka koira, mutta myöhemmin selvisi, että maasto, ukkojen sijainti ja pistoille lähtö oli monille muillekin kaikkea muuta kuin helppoa. Treeniin vaihtelua: seuraavaksi helppoa - ukot suorien pistojen päässä. Sitten taas jossain treenissä kaksi tyhjää ja sitten löytö. Nyt ei vaan niitä löytöjä tullut niin helposti ;)

Ekalle ja tokalle ukolle Viiru haukkui, kunnes oltiin menty ohi. Kaksi viimeistä palkkasivat parinkymmenen haukun jälkeen. Lopussa Viipoa väsytti ja varsinkin viimeisellä haukkumista piti avustaa. Loistava treeni! Mutta vaatii tietysti korjausliikkeitä seuraavissa oman ryhmän treeneissä.

Tottis tehtiin lyhyesti: oman mielenrauhani vuoksi lyhyenlyhyt varmasti onnistuva paikkamakuu lumella niin, että olin kaukana selin. Nyt varmasti onnistuva tosiaan onnistui, mitä tapahtuu harvoin.  Tytti keksi nopesti syyn siihen, että Viiru ei aina tuo kapulaa. Se haluaa, että menään yhdessä nostamaan sitä - niin kuin pitämisharjoituksissa kodinhoitohuoneessa. Ei pidä mennä, vaan esim. juosta jonkin matkaa sinne päin, mutta sinne kääntyä karkuun peruuttamalla. Tänään ainakin toimi. Eteenmenoa ei ole ennen tehty; nyt kaksi vauhdikasta lelulle juoksua hauskaksi lopuksi. Koira pitää kehua ja vapauttaa juuri ennen kuin se ehtii lelulle asti.

Mitä järkee? Ikää 50 vuotta, rämpii metsässä lunta nilkoissa, hämärtää, pyryttää ei meinaa nähdä mitään, krepit ovat korkealla puissa, pitää kurkotella ja hypellä, jotta ylettäisi niihin. Väsyttää kamalasti, jalat kantaa juuri ja juuri... Raitista ilmaa ja liikuntaa hyvässä seurassa.

Maaningalta kiiruhdettiin MH-luonnekuvaukseen Pärnävaaralle. Hieman yllätyin, että Viiru ei lähtenyt vieheelle eikä etäleikkiin. Odottiko lupaa vai eikö vain kiinnostanut? Viiruhan ei ole sinänsä kovin leikkisä. Onko se niin minun kumppani? Kuvauksessa Viiru oli vieläkin rohkeampi kuin oletin, varsinkin haamuilla. Ja palautui niin nopeasti kuin odotinkin. Laukauksia Vaapukka hätkähti, mutta jatkoi leikkimistä. Viiru ei näyttänyt kuormittuneen kuvauksessa oikeastaan lainkaan. Minulle Viirun luonne on täydellinen, ja saihan se muiltakin kehuja viikonlopun aikana :)