sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Välipäivätokot ja muut

Jouluksi toivoimme kaunista ulkoilusäätä, ja sitä  myös saimme. Lunta satoi joulupäivänä reilusti, ja tapanina olikin sitten lumoavan kaunista. Ensimmäisenä arkipäivänä jäätäva tihku pakkaskelissä sokerihuurrutti kaiken, myös auton tuulilasin ajaessa.

Vuodenaikakuva tapaninkävelyllä

Käytiin hallilla. Viiru: ohjattu nouto (hidas palautus), tunnari (ekalla otti oman, pudotti, nuuski muut, otti oman), ruutu (meni lopulta joka kerta oikeaan paikkaan, vaikka appari oli sivulla häiriönä), kaukot (appari vieressä häiriönä). Täyskäännös oikealle vai vasemmalle? Piki: oikella tai vasemmalle hakeutumista ja keppejä. Aina ohjurit kuukauden ajan?

Ketterin kukkulan kuningatar
Pikin rally-tokoon pääsivät molemmat eukkoset. Mari toi AVO-luokan radan. Pikin kanssa pähkäilin taas palkkaamista; päätin palkata joka kyltin jälkeen - mutta jos ei ole palkkaa kädessä, se raahustaa liian takana. Väärä palkan suunta/paikka, sitten kun palkka tulee?

Tänään olimme Viirun kanssa kokeenomaisessa treenissä Joan hallilla - tai kuka nyt halusi miten tehdä. Jokaisella oli oma nimetty liikkuri/appari. Viirulle pyysin myös muita hengailemaan kentällä. Aikaa oli yllinkyllin, puoli tuntia. Ensi kerralla (jos se tulee), otan kaikki liikkeet. Nyt ajattelin tauon jälkeen vain fiiistellä ja miettiä omaa käyttäytymistä, esim. muistaa ottaa autossa odottavan herkkuruuan.

Seuraaminen: Pyrin palkkailemaan yllättävissä kohdissa. Joka liikkeessä palkkasin sivulletulosta, mutta silti Viiru välillä vastasi mollotuksella (tähän on ainakin kaksi hyvää vinkkiä, jotka vain pitäisi toteuttaa). Peruuttamista teimme ihan palkan kanssa.

Ruutuun Viiru meni kiemurrellen ja pysäytyksen jälkeen istuutui oma-aloitteisesti. Seuraavallakaan kerralla Viiru ei mennyt ideaaliseen paikkaan, mutta jäi sentään seisomaan. Ja taas vaadittiin katse ja sen jälkeen käsky, muuten Viiru ei lähtenyt tai himmaili.

Ohjattu noutaminen: Viiru meni kapulalle kiemurrellen, mutta löysi kuitenkin. Palautus sivulle alkaa sujua.

Tunnistusnouto: Viiru toi ensin väärän, vaikka näytti tutkiskelevan kapuloita nenä auki? Miksi? Lisää malttia? Virittelyä?

Nämä olin etukäteen suunnitellut. Aikaa oli vielä reilusti, joten otettiin bonustehtävinä:

L: Seiso ja istu - yhtään maahanmenoa ei tehty paljaalle massulle tai sänkipelolle. Tämä meni hyvin.

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten: Kas kummaa, Viiru nosti kapulan ilman kommentointia ja palautti sen hypyn yli.

Lopuksi tehtiin vielä mukailtu EVL:n paikkis ilman maahanmenovaihetta. Kyllä on kiva, kun joku viitsii tällaisia treenejä järkkäillä :) En lopuksi muistanutkaan herkkuruokaa ennen kuin vasta kotimatkalle jo startattuamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti