sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Tokopikkujoulu

Ainoat ja parhaat pikkujoulut vietettiin tokoillen. Glögiä, koirapipareita, nakki- ja muita haasteita.

Ohjelmassa koirille oli merkin kierto houkutuskujan läpi, nakin pito ja siitä luoksetulo herkku edelleen hampaiden välissä ja kolmantena haasteena mahdollisimman monen lelun nouto 45 sekunnissa. Kivasti eri koirat loistivat eri tehtävissä - ja kaikki nakin syönnissä :) Nyt alkaa treeni ensi vuoden pikkujouluhaasteisiin, hyvästi viralliset kisat!

Pikille haasteet olivat liian vaativia, mutta saipa PulleroPallero massunsa täyteen houkutuskissanruokia ja nakkeja. Piki yritti ottaa nakin vain huulten väliin hampaiden eteen - oli ihan käsittämätöntä ettei sitä hampaiden välissä olisi saanut puraista. Hampaiden välistä nakki vain alkoi väistämättömästi imeytyä keskeltä kohti ruokatorvea.

Merkin kierto onnistui Viirulta alun harhailun jälkeen, nakkiluoksetulo oli aika pro (ehkä saamme vielä videon). Lelujen noudossa aika loppui pian sen jälkeen, kun Viiru oli hoksannut, ettei tarvitsekaan etsiä mitään, pitää vain tuoda vieraita leluja. Kiinnostavaa oli seurata, miten eri koirat reagoivat, kun ne eivät ihan tienneet, mitä pitäisi tehdä. Rupeavatko vaikka häsläämään ja yrittämään kaikkea, sijaistoimimaan nuuskimalla vai passivoituvatko.

Itku pitkästä ilosta. Poseeraaminen hyytävässä hangessa kaiken hauskuuden jälkeen vetää naamat nutturalle. 

Kuva: Tiina Simpura

Ennen treeniä tavattiin Petja-poika. Sää on luminen ja jouluinen, 10 - 20 asteen pakkaseenkin alkaa tottua.  Koirien joulukuva otettiin tänään aatonaattona aamukävelyllä Alkukivillä lumisateessa.


Hyvää joulun aikaa!


Patsastelijat Alkukivillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti