sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Pikin, 5 v, synttäri ja Viirun, 7 v, hops

Piki täytti 5 vuotta perjantaina 28.9. Onnea, Piki ja sisarukset! Olin reissussa, joten juhlinta jäi vaatimattomaksi. Edellisenä viikonloppuna päätin, että Piki siirtyy tokosta rally-tokoon. Kun en ole ensimmäisenä viitenä vuotena onnistunut opettamaan Pikille seuraamista, tuskin osaan seuraavienkaan viiden vuoden aikana. Tänään kylläkin, kun humputtelimme tokoa Viirun valmennuksen tauolla isseksemme ilman mitään häiriötä, harmittelin, miten upea tokokoira Pikistä olisikaan tullut, jos osaisin kouluttaa tuollaista koiraa ja jos ja jos...



Rally-toko on perjantaisin. Koirilla on nyt talvikaudella harrastukset eri päivinä - aiemmin strategiani on ollut täysin päinvastainen - saa nähdä, miten jaksan.

Viikko meni työmatkalla ja heti perään viikonloppu Viirun tokovalmennuksessa Kittteellä. Kotoilu onkin ihan yliarvostettua. Valmennuksessa on lähipäivä(t) kerran kuussa. Nyt treenattiin oikein urakalla ja tehtiin koiralle henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Viirun suunnitelman hion, kunhan on käyty ensi lauantain koe. Treeniaikaa oli niin paljon, että Viiru ehti tehdä kaikki voittajaluokan liikkeet; seuraamista peruuttamisineen emme tehneet. Rehevä, pitkähkö nurmi hämäsi Viirua aika paljon, varsinkin tunnarissa. Viirua hämäsi myös niin monien liikkeiden tekeminen - sillä menivät liikkeet ja niiden osat sekaisin. Pitempiä treenejä, enemmän treenejä, kokonaisia liikkeitä!

Piki ihmettelee Viirun hopsia ja omia aikojaan matkannutta matkalaukkuani (mitenhän myöhään laukku olisi laskeutunut ilman rush-tarraa?

Ruutu: Muista viritellä ja katsoa koiraa ennen kuin lähetät. Viiru meni yleensä hyvin ruutuun, kävi suoraan maate (pk-eteenmeno), tai seisomisesta istumaan (viimeksi treenatut kaukot). Seisomista siis pitää vahvistaa, kuten monessa muussakin liikkeessä. Tämä pitää vielä tehdä hallissa.

Tunnari: Varma suosikkiliike oli haisevassa ruohossa ihan mahdoton, mutta hiekalla onnistui heti. Tämä pitää vielä tehdä hallissa.

Ohjattu nouto: Viiru jäi hyvin seisomaan, mutta käskyllä vain jatkoi möllöttämistä. Kun se seuraavalla ja sitä seuraavalla kerralla saatiin liikkeelle, nouto oli hyvä. Terävä käden ja pään liike (ei koko ylävartalon).  Tämä pitää vielä tehdä hallissa.

Kaukot: i-s-i-kaukoja tehtiin sisällä kynnyksellä. Saatiin hyvin etäisyyttä. Istumisessa käsimerkki vain sotkee. Näitä pitää tehdä joka päivä.

Paikkamakuu: Normiongelmat - hitaasti ja vinoon alas. Lisäksi tällä kertaa maatessaan läsötti.

L: Tämä on hyvä, jos maltan kävellä tarpeeksi hitaasti ja suoraan - ei siis kohti tötteröitä.

Luoksetulo stoppeineen: Käsimerkillä Viiru pysähtyi paremmin, mutta valui kuitenkin. Käsky annetaan merkin kohdalla. En kyllä tiedä, miten eukkonen pysähtyy, kun se tietää, ettei takapalkkaa ole. Lähtövauhti oli hyvä :)

Metallinouto tehtiin ihan itseksemme ilman hyppyä. Viiru on tainnut luovuttaa: se tuo kapulan joka kerta ilman potkiskeluja ja ääniefektejä. Tämä pitää vielä tehdä hypyn kautta hallissa. Noutojen  palautusasentoa pitää hioa - mikä se sitten onkaan.

Kaikkinensa koetta varten tuli ohjeeksi keskittyä ja auttaa koiraa. Joka tapauksessa saamme treenilistan valmennusta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti