Arvaa harmittaako!

En tiedä itsekään. Muuta kuin sen, että olen niin kiitollinen, että saan elää ja puuhastella Viirun kanssa.

Tänäinen hakukoe aiheutti nämä sekavat tunnelmat. Ekaa kertaa olin kokeessa kuin kotonani, jopa hakuradalla. Ehkä kahden kokeen kokemuksesta on siis hyötyä. Viiru liikkui henkilöetsinnässä hyvin, ja ilmaisut olivat varmat ja vahvat. Miinusta tuli siitä, että se ilman lupaa meni tutustumaan ukkoon tämän noustua. Ja pitkä miinus tietysti siitä, että yksi ukko jäi paikallistamatta ja ilmaisematta. Löytymätön ukko oli ilmeisesti soisella, suopursuisella alueella. Samantapaisessa paikassa kuin viime kokeessa maalimies, jota Viiru ei löytänyt. Enemmän suopursutreeniä? Vielä kolmas lähetys suht samaan kohtaan? Olin huonosta tuloksesta huolimatta tosi tyytyväinen Viiruun ja itseeni. Esineruudusta Viiru löysi nopeasti kaksi esinettä, ja tuomari kannustavasti kehui Viirun työskentelyä ja motivaatiota sekä henkilö- että esine-etsinnässä.

Harjoituksen vuoksi jatkettiin tottikseenkin, jossa saimme pariksemme varman tuntuisen voittajaluokan koiran. Ei tarvinnut sitä hermoilla :) Minusta Viiru teki liikkeet hyvin, ja pisteitäkin olisi tullut yli 90, jos Viiru olisi tehnyt hyppy- ja A-estenoudon. Jos jos. Nyt Viiru ei kummassakaan ylittänyt estettä kumpaankaan suuntaan. Olin myös heittänyt kapulan vahingossa vinoon, mutta en korjannut, koska pelkäsin, että näin voisi käydä joka tapauksessa. Viiru myös pani noudot niin pahakseen, että se ei tullut edestä sivulle, toljotti vain kuin ihan pölöjää. Eteenmenossa voi kuitenkin taas ihan normaalisti tulla sivulle ja lähteä siitä. Karjaisin niin kovaa MAAHAN, että jopa Viiru taisi vähän säikähtää. Ei ole pysähtymistä harjoiteltu lainkaan, joten ajattelin ottaa varman päälle.

Saatiin 62 pistettä. Tuloksen raja on 70, joten jos mielii tuloksen, vaikka sössisi estenoudot tai osan niistä, pitää muun tekemisen olla lähes täydellistä. Nyt muut liikkeet olivat hyvästä erinomaiseen. Valmisteleviin osiin pitää kiinnittää huomiota, samoin jäävien nopeuteen, ja siihen seuraamisen kestoon.

Mikä parasta: ampuminen ei väräyttänyt Viirun viiksikarvaakaan. Viirun voi myös tuoda hakuryhmäläisen taaperon rapsuteltavasi ilman, että tarvitsee pelätä, että Viiru kaataa lapsen tai näykkäisee lapsosta nenusta. Viiru on niin mainio kumppani, tulipa noutoja tai tulosta tai ei.

Oltiin me siellä (kuva: Arja Kettunen)

Edeltävällä viikolla tein monta hyvin palkattua pikkutreeniä, mutta osasta saattoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Nyt kuitenkin ekaksi mennään fyssarille tarkastamaan, ettei hyppyjumi ole mysö henkistä laatua.

Tiistai-iltana Piki treenasi keppejä ja pieniä radanpätkiä (saksalainen, putkijarru, viski/flippi/tms.). Kepit menivät taas loistavasti, 12 keppiä, 1 ohjuri alussa ja 1 lopussa. Keskiviikkona hakutreenin päätteeksi oltiin pitkästä aikaa Utun ja Anin kanssa lenkillä, ja Piki sai myös juosta kunnolla ajaessaan Nero-velipuolta takaa. Nero-rukka(?) Nero ja Piki ovat kuin kaksi mustikkaa.

Mejäleirireissun sijaan piti Pikille olla viikonlopun alkajaisiksi tarjolla sitä itseään eli oma oikea jälki. Vaarallisen kova tuuli, räntäsade ja parin asteen lämpötila tulivat suunnitelman tielle. Odotellaan kesäkelejä.