Sisäistä paimenta etsimässä

Komea kurkiaura lensi ylitsemme maanantaina, kun kävimme Pami-mummia ja Viia-siskoa tervehtimässä maalla. Viirun keskiviikon hakutreeneissä tehtiin jotain ihan muuta kuin kokeessa - tosin nytkin toinen puoli oli suopursukkoa. Ja taas oli vaikeaa ukon löytäminen sieltä, ainakin kolme lähetystä vaadittiin. Muuten risteilyä, suoria pistoja, vain vähän haukkuja. Nyt on vedettävä mietintämyssy syvälle korville - miten tästä eteenpäin, jotta treenaaminen olisi vähän tehokkaampaa. (Seuraavaksi saadaan ykköstulos, ja tottiksestakin 15 pistettä enemmän. Peruin kuitenkin Mikkelin koepaikan, mahatauti ei vain hellitä kuin hetkeksi.)

Eilen torstaina olikin Piki jännän äärellä. Ensin koirarukka sullottiin vieraaseen autoon, vieraaseen häkkiin. Sitten mentiin ihan uuteen paikkaan uusien ihmisten ja koirien luo. Onneksi Utu ja Ani olivat sentään mukana! Ja oli siellä muitakin eläimiä. Piki ei osaa niitä nimetä, mutta ne olivat minipossuja, kanoja ja ankkoja - ja lampaita. Ajattelin, että ehkä Piki löytäisi Kuttukuun metsäpaimennuksessa uudelleen sisäisen paimenensa. Ja alkoihan se löytyä. Piki osallistui yhdessä muiden koirien kanssa lampaiden kuljetukseen, ja välillä ihan itsekin haki eksyneitä (=jumittavia) lampaita takaisin metsätielle.

Toivottavasti päästään vielä toinenkin kerta tänä syksynä viemään lampaita metsälaitumelle. Rauhoittavaa. Miniloma Savon eksoottisessa sydämessä :)

Nyt vain nautitaan viikonlopun alkamisesta ja perjantaiolosta.