maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannusaattoaamu geriatrian poliklinikalla ja muita tarinoita

Blingbling-kukkaro

Keskiviikkona harjoittelimme epämiellyttävien omien tavaroiden hakemista suurella menestyksellä. Viiru näki, kun vein tavaran kerrallaan, ja palautti ne kaikki. Jopa otsalampun, joka heiluessaan hakkasi sitä naamaan.

Naisen logiikkaa

Keskiviikon agilitytreenissä mentiin tietysti SM-sikermää kisoista palanneiden johdolla. Viiru ja minä menimme hyvin lyhyissä pätkissä, joista monet sujuivat kivasti. Suht alussa oli A, jonka alla kiemursi U-putki. Ja A:lle piti mennä, mikä vaati muutaman yrityksen. Loppupuolella rataa pitikin sitten mennä A:n alla olevaan putkeen. Viiru sujahti putken oikeaan päähän (kuten pitikin), mutta kääntyi heti takaisin. Mistä putkikammo, onko putkessa jotain sisällä? Toiseen päähän Viiru meni normaalisti. Lopulta kaikki kolme konttasimme: Soili suoristi putkea, Tuomas lähetti Viirun, minä ahtauduin pallon kanssa putkeen kutsumaan.

Vasta autossa ymmärsin naisen logiikan: Viiru käväisi putkessa ja kääntyi heti takaisin, koska niin oli juuri opetettu. Radan alussa, jolloin piti mennä A:lle, Viiru saattoi mennä putkeen ja kääntyä takaisin kun huomasi, ettei epäselvä ohjaukseni tarkoittanutkaan sitä. Palkinnoksi tuli nami (ei sentään palloa), koska itsekin ymmärsin ohjanneeni väärin. 

Geriatrian poliklinikalla

Juhannusaaton aamuna monet veteraanikoirat olivat kokoontuneet Kivuttomalle. Kenellä tutkittiin näköä, kenellä keuhkoja tai sydäntä.

Topilla ei ole ollut apua kilpirauhaslääkkeestä - vauhti ei ole lisääntynyt ja takapään heikkous on edelleen suurin ongelma.

Topilla sydämen ausk normaali (oik hiukan vaimeammat sydänäänet), rytmi tasainen pulssi n 90. 
UÄ:  sydämen yleiskuva normaali - oik/vas puoli suhde normaali, sydänpussi normaali, vas kammio/eteissuhde normaali.
vas kammio/eteis eli mitraaliläpässä hieman paksunnosta, mutta ei vuotoa vielä
mittaukset normaalit _ La/A0 suhde 1,4 eli normaali, supistuvuus normaali - tulokset UÄ-kuvissa, keuhkovaltimon virtaus (PW) normaali

eli sydämessä ei Topilla ongelmaa

puretaan kilpirauhaslääkettä pois eli 1/2 tabl kerran vrk 3 vko sitten pois jos vointi normaali

aloitetaan jatkuva B-vitamiinilisä
suosittelen fysioterapiaa + uintia lihaskunnon ylläpitämiseksi

kortisoni + fuciderm jatkuu normaalisti perianaalifisteleihin

Että nyt näin. Ostettiin Topille myös suuvettä ienten ja hampaiden hoitoon sekä kaikille punkkipannat (kokeillaan nyt niitäkin).

Vesi- ja tuoksuterapiaa

Juhannus vietettiin tosi lokoisasti ihan parhaassa säässä. Veneeseen jaksoimme raahautua, siinä suurin aktiviteetti.






Lääkärin ohjeiden mukaan Topsukkaa uitettiin, ja kuivattiin ja betadinoitiin pylly sen jälkeen.


Onneksi Topi kuitenkin ymmärsi olla hyppäämättä laiturilla,
Juhannusruusun nuput avautuivat sunnuntaina.

Mökkitiellä tuoksuvat kesän kukat. Etualalla saattaa erottaa niittynätkelmiä, joita lapsena kusuttiin keltaisiksi hiirenherneiksi.

Hikihakua

Tuntui, että sunnuntaina vain lämpeni iltaa kohti. Iltaseiskalta pidettiin Riitan, Zorron ja Elenan kanssa pienet ukkojenetsijäiset Tukholmanlammilla. Topilla oli kolme helppoa ukkoa. Ekalla oli haukkuilmaisu! Topi jaksoi pihistä kerran Vuh!. Muilla oli suorapalkka. Viirulla oli kaksi haamua, jotka haamuttamisen siirtyivät takarajaa pitkin 10 metriä. Ohjeistin taas epäselvästi, mutta oikein hyvä treeni kuitenkin :) Ekalla ukolla oli 10 haukkua, tokalla Viiru haukkui kunnes saavuin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti