maanantai 23. heinäkuuta 2018

SERT-A ja toinenkin nolla

Yksi innokas kisaaja päivysti auton vieressä, kun Lieksaan lähdön aika läheni. Itse taas olisin laistanut koko piirinmestaruuskisoista. En kestä tätä kuumuutta. Ennustettu ukkonen olikin kääntynyt kosteaksi tukalaksi helteeksi.


Kisakirjeessä luki, että paikalla ei ole auringon- eikä sateensuojaa, ja kuvittelin kisapaikan vähintään samanlaiseksi hiekkaerämaaksi kuin Varkauden kentät. Mutta olihan siellä puita, vihreää, varjoa, kastelusuihku ja -altaita koiralle. Viiru myös pukeutui ratojen välillä kylmään ja märkään froteetunikaan.

Hyvää tuultani ei taaskaan uhkaa mikään!

Toiset kisaajat ja katsojat viettivät aikaa auringossa - miten ne pystyivät, kun jo varjossa hengittäessäkin tuli hiki? Matkaseuran tsemppauksesta oli hyötyä, jaksoin raahautua kaikille neljälle radalle. Viiru oli kuuliainen ohjattava, niin kuuliainen että jopa otin yhden hylkäyksen vetämällä Viirun suoraan linjalla olleen hypyn ohi. Viiru otti kaikki kontaktit, tosin hitaasti. Itsellä kriteeri oli taas ihan mitä sattui. Tuomari oli uusi, Riikka Kankainen, ja hänellä oli armolliset ihanneajat. Rataprofiilit sopivat meille: ei tullut mitään tuhannen hylyn suorituksia, vaan yhden radan hylkäys tuli tosiaan hypyn ohituksesta ja toisen siitä, että ohjasin väärän radan. Pikkuisen harmitti, että pää helteestä pehmenneenä lähdin väärään suuntaan viimeisellä radalla, hypärillä. Siinä meni piirinmestaruushopea ;)


Ehkä ollaan tyytyväisiä agilitysertiin ja kakkostilaan. (Nollat eivät myöskään tulleet peräkkäisiltä radoilta.) Agilitypoppoolaisilla oli hienot palkinnot kukkasineen, ja kisakirjan välistä löytyi vielä One Mind Dogs -lahjakortti ja kaksi kisalahjakorttia.

Sitä se pikkumaksiluokka teettää, että tahmatassutkin voivat saada sertejä hyvällä säkällä. Paluumatkalla naureskeltiinkin, että aletaan kiertää pienimpiä kyläkisoja sertien toivossa. Vuoden päästä Viiru on kahdeksan ja puoli.

Kuva: Kastanja Sankala

Patchcoat-leirillä Kastanja Sankala oli ottanut potretin leirillä olleista Viirun pennuista: kuvassa ovat Redi, Arra ja Petja.

2 kommenttia:

  1. Isot onnittelut sertistä ja hienosta kisapäivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva! Ei lämmin luita riko, ehkä me ei niin nuoret jaksoimme jopa paremmin helteessä?

      Poista