lauantai 3. helmikuuta 2018

Why fit in when you were born to stand out?

Näin ihmetellään Jerryn Spinellin sanoin Mutts-piirroksessa. Saisikohan kuvan kopioda tähän? Elukkakin on vähän Pikin näköinen :) Tyydymme kuitenkin viime viikonlopun ulkoilukuviin. Tänäisissä Pikin agilitytreeneissä minulla oli jo käynnykkä kädessä näytönlukitus poistettuna ja ajatuksena pyytää treenikaveria kuvaamaan, mutta unohdin kumminkin.

Hyvin luistaa.
Piki oli eri pätevänä Ira Mikkasen koulutuksessa tänään. Ihana rata, ihana kouluttaja. Piki sai luukuttaa putkesta toiseen, voi sitä onnea. Pikistä on jotenkin huisin kivaa juosta varsinkin puomin alla olevasta suorasta putkesta: tulee ihan eri maailmaan, kun sieltä syöksähtää ulos. Sysipimeä mutkaputken pää leijeröiden ohjattuna vaatii vielä treeniä. Myös takaaleikkaus suoralla putkella ja suoraan eteen irtoaminen jäi läksyksi, samoin putken viereisen sivuttaishypyn suorittaminen, vaikka ohjaaja lähtee jo posottamaan eteenpäin. Minulle tuli ohjeeksi luottaa koiraan ja lähteä rohkeasti liikkeelle. Toivottavasti tehdään tätä rataa itsenäisissä viikkotreeneissä, niin Viirukin pääsee kokeilemaan, ja Piki niitä pätkiä, joita ei tänään ehditty.

Torstain viikkotreenissä ihmeellisintä oli, että Viiru osasi kepit, vaikka olin puomin toisella puolella. Pikin kanssa pitää opetella putkijarrua ja oikean vahvuinen hidastus hypylle. Usein Piki on niin tottelevainen, että hypylle tulee kielto; Viirun kanssa saa suhista niin että räkä lentää ja Viiru lentää kuitenkin laajalle kaarelle. Treeniaikaa on aika vähän, kun rataa ei pääse etukäteen rakentamaan muiden varausten vuoksi. Viiru ja Arra kävivät yhdessä lämppälenkillä; on se herttainen sirpukka.

Pohjois-Karjala

Piki loisti perjantain tokossakin. Tehtiin stoppeja eri asentoihin, ja Piki heittäytyi maahan sähäkästi. Seisahtumisen vinoutta korjattiin vaihtelemalla taka- ja etupalkkaa. Istumiseen sopii sama. Putkesta stoppien lomaan pitää tehdä myös läpijuoksuja. Hyppykiertohässäkkään otettiin kummallekin koiralle takapalkka. Johan tuli Pikiin vauhtia, kun Suski palkkasi wubballa. Kiertohässäkässä hypyt huusivat Viirua hyppäämään ja kapulat noutamaan. Takapalkkana namikuppi toimi kuitenkin hyvin. Istumaan stopit olivat Viirulle vaikeita kauempana minusta. Siihenkin kokeiltiin takapalkkaa. Viirun pitää myös oppia istuutumaaan kauempana minusta. En ehkä tee sitä nyt, ettei kaukokuuri sotkeennu. 

Viiru oksenteli viime viikon lopulla, ja nyt taas tänään aamupäivällä. Lauantai-illan tokossa oli vain lelupalkkaa, ja kylläpä Viiru leikki mielellään. Ei olekaan pitkään aikaan leikitty kunnolla, niin että Viiru murisee. Ohjatun noudon suuntia lelupatukoilla, patukan noutamista, hyppykiertohässäkkää.

Viirulla on joka talvi näihin aikoihin ollut mahavaivaa. Mistähän nyt johtuu? Pöpö se tuskin on, koska Piki on koko ajan terve. Jokin ruoka, liikaa namuja loppuviikon treeneissä, närästys, lumen syönti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti