Kulttuurimatkalla Kajaanissa

Kilpailupaikkana kulttuurihistoriallinen Paltaniemi Oulujärven rannalla. Kisakentällä kivituhkapohja. Paltaniemen kyläyhdistys pitää koulurakennuksessa kahvilaa ja kisaväellä on mahdollisuus käyttää sisävessaa. Kun Sagin kisakalenterissa mainostetaan näin, kannattanee ajella Kajaaniin kauempaakin. Kannatti: viihtyisin kilpailupaikka, jossa olen käynyt. Paltaniemessä oli kulttuurihistoriaa ja -maisemaa, vanhoja kauniita rakennuksia ja puita, kuvakirkko (johon ei nyt päässyt sisään), Oulujärven ulappa ihan lähellä ja uimapaikka myös koirille, kisoissa ystävällinen ja rauhallinen ilmapiiri, autolle varjopaikka...

Näytän kieltä kontakteille!

Kentän pohja oli vähän pehmeä ja pöllyävä, ja radat hankalahkoa pyörittelyä. Mutta kohtalomme olivat jälleen kontaktit, jotka vain pilaantuvat yhä lisää. Tosin tämän tuomarin tuomiot eivät ainakaan muilla kisaajilla näyttäneet ihan johdonmukaisilta. Paras ratamme näytti tältä:

Ehkä tästä voi päästä vain ylöspäin. Tai Viirun mielestä voi varmaan loikata vielä ylempää. Viirulla on nyt tosissaan ihan säännöllinen loikkapuomi. Viimeisellä radalla sanoin vielä vahingossa Viirun nimen ennen kontaktia, jolloin Viiru kääntyi minua kohti ja astui sivuun kontaktilta. Kahdella ekalla radalla Viiru myös irtoili ahtaiden profiilien ansaesteille, viimeisellä sitten pidin sen hanskassa. Vikalla radalla olin jo tuupertua kahden antibiootin kuurin ja kahden unitunnin alle, mutta selvisimme.

Kaiken kaikkiaan kiva reissu, suorastaan voimaannuttava. Sain nollattua Joensuun kisojen pahan mielen, ja osasin taas kiittää parasta kisakaveria. Ja muukin seura oli ihan parasta! Lisäksi Heidin autossa oli Viirulle niin mieluinen matkustuspaikka, että ainainen istuja kävi maate ja silmätkin luppasivat.

Suvi-Karelian kunniaksi trimmasin Viirun, vaikkei näyttelyyn mentykään.

En kestä katsoa.

Tai turistina käväisin Tuisku-poikaa ihailemassa. Treffeille ei tällä kertaa päästy Viirun kanssa.