lauantai 16. syyskuuta 2017

Vireen säätelyä

Tänään PoKSin kisoissa oli tavoitteenani ohjata tosissani, loppuun asti, jokainen este, olla luovuttamatta. Ensimmäinen rata oli joukkuepiirinmestaruusrata, joten siinä se onnistui luonnostaan. Täysillä joukkueen hyväksi. Tulos pitää saada, ja mahdollisimman hyvä!

Ohjasin kuitenkin radan takareunassa olevan keinun huolimattomasti, ja sitten olinkin monen esteen ajan kroonisesti myöhässä. Vitosella ja puolentoista sekunnin yliajalla kuitenkin selvittiin. Muistelinkin, että tällä tuomarilla ei vauhtini riitä. (Muilta radoilta ei saatu aikaa.)

Kiva, kun Tiina oli taas kuvannut radan ihan pyytämättä.



Team Tarupai (kaksi tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa ja kaksi paimenkoiraa) ei saanut tulosta, mutta kiva päivä oli. Ensi vuonna uudestaan! Huomaa videosta, että olen luopunut tolleriliivistä Joan 10-vuotistakin hyväksi. Olin unohtanut pukineen kaapin perukoille, mutta muistin sen tänään, kun piti pukeutua edustusasuun.

Vitosella sijoituimme toisiksi. Taas palkinnoilla ;) Palkintojenjaossa tuomari Esa Muotka totesi koiran olevan kivanoloinen ja ohjaajan olevan koiran tiellä. Kuulostaako tutulta? Ei ole kauaakaan, kun Sari Kärnä sanoi hakukoulutuksessa koiran olevan loistava ja ohjaajan himmentävän loistoa.

Hmmm, palkinnot ovat oikein jees.

Muilla radoilla onnistuin säilyttämään hyvän, tosissaan olevan vireen itselläni, mutta hylkäydyimme joko hitauteni tai skarppaamattomuuteni/radanlukutaidottomuuteni vuoksi. Hyvä vire ja hyviä hyllyjä! Yksittäisistä asioista treeniin pitää ottaa päällejuoksu kepeillä. Joka radalla olisi tarvittu minulta rohkeampaa etenemistä kepeillä.

Tänään ilma oli syksyisen kolea, käsineet ja pipot pitää kaivaa esille. Aamulenkeillä tarvitaan jo heijastinliivejä ja kohta lamppujakin. Uusi puru hohtaa.

Aamusumussa taikaviittaritarit käyvät loistavalle polulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti