perjantai 15. syyskuuta 2017

Vain tottista

Olemme valmistautuneet agilityn piirinmestaruusviikonloppuun treenaamalla pk-tottista useampana iltana, parina iltana ihan porukassa. Avustajan avulla saatiin aikaan hyppy metrin esteen yli vaikka kapula meni edellä. Riittää, että appari oli esteen takana, palkkaakaan ei tarvittu.

Viiru on mahdottoman ihastunut possuleluun. Nostin sen turvaan auton konepellille - eikös Viiru ollut auton päällä saman tien. Myös muut koirat ihastuvat possuun. Mutta menetimme sen - treenikaverin nuori poikakoira pissasi possurukan päälle. Toiveissa on saada vielä Viirulle uusi.





Viiru on ihastunut myös Pikille hankittuun punottuun leluremmiin. Miten sellaista olisi tarkoitus kisoissa käyttää? Viiru roikkuu siinä koko ajan, huomenna kokeillaan taas. Taistelutahdoton, leikkihaluton muorikoira.

Tänään ilo syntyi pienistä asioista: perjantaista, lähilenkistä naapurin ja naapurin koiran kanssa, ämpärillisestä omppuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti