perjantai 20. toukokuuta 2016

Kuvia ja piirroksia agilitykisoista

Hukka-Putken kisoista oli ilahduttavasti netissä valokuvia ja kaikki radatkin. Kopsasin tähän Seppo Savikon radat, kun ne vieläkin nostattavat hymyn huulille. Eniten kyllä huvittaa tuo meidän rengaskuva. Vaikka keppikuvassakin menen norsumarssia.


Kuva: Juha Saastamoinen

Munauksia C-radalla: en vetänyt hypyn 5 yli, en ohjannut tarpeeksi pitkälle hypylle 8, kepit onnistuin jotenkin peittämään niin, että Viiru ei havainnut niitä kolmannellakaan yrittämällä, en vetänyt kunnolla myöskään hypyn 17 yli.



Renkaalla tosissaan, ja myös vakavissaan. Ja seuraavaksi ei löydetä keppejä.

Kuva: Juha Saastamoinen


Munauksia A-radalla: rääkäisin ihan turhan kovaa putkelle 4, minkä seurauksena Viiru tuli myös hypyn 5 ohi. En ohjannut kepeille, joten Viiru sujahti putkeen.



Hakutreeneissä jatkoin yksinkertaisemman lähetystavan opettelua. Nyt tuli jo monta hyvää lähetystä - mutta saa nähdä, miten sujuu tyhjälle meno. Kotona tehtiin sen verran pohjatyötä, että alettiin opetella viereen-käskyä: tule seisomaan sivulle. Lopputulos treeneissä oli kuitenkin se, että Viiru seisoi melkein koiran mitan edessäni. Ei varmaan lopullisesti hyvä, mutta tässä vaiheessa näen mukavasti sen eleet. Heikko ihminen luopui ukoille menosta, mutta sovimme, että maalihenkilöt näyttävät selkeästi, milloin palkkaaminen loppuu ja Viirun sopisi lähteä kohti keskilinjaa. Yöksi taas viileni, ja loppulenkillä mustien kanssa meinasi tulla vilu.

Pienempi mustien joukko treffasi maanantaina, kun lenkkeiltiin Pikin Laku-veljen kanssa. Laku oli niin kohteliasta poikaa, että se ei voinut Heidin kutsuessa tulla lähelle luokse, koska siellä herkkujen toivossa kökötti jo Team Ahmatin seniorimpi partneri.

Kimppatokoihin ei tällä viikolla ehditty, mutta viikon ainoassa kotipihasetissä tuntui, että tulisi edistystä. Vai harhaako vain? Piki osasi Einin antaman kotiläksyn eli tulla sivulle yhden askeleen päästä; Piki toi myös useamman kerran kapulan käteeni sekä muutenkin kanniskeli sitä lähelläni tosi pitkään.  Viiru peruutti edessäni, siirtyi edestä sivulle,  tuli viereen seisomaan. Yllättävän nopeasti Viiru myös hoksasi käsitargetin, jonka Minna neuvoi opettamaan.


Jotta menestys ei jäisi sapuskasta tai välineistä kiinni, kävin ostamassa Tintin Lemmikistä lihapötköä, josta pitäisi olla helppo leikata palkkanameja. Fiksua ostaa Belgiassa kalliilla prosessoitua lihaa? Ja mukaan tarttuu aina muutakin: Viirulle alennuksesta hakumetsään valjaat ja koottava tokon kiertotötterö - taitaa yksi tokokaveri tämän tunnistaa :)

Perjantai kului oudosti ilman koiraharrastuksia, mutta lauantaina ja sunnuntaina otetaan vahinko takaisin.

2 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset olet tehny! En tiennykään, että Joensuusta saa "naurismakkaraa". :D

    VastaaPoista
  2. Tänään testattiin naurismakkara. Maistui muillekin kuin meidän sessuille, joille oikeastaan kelpaa kaikki. Tintin Lemmikin lisäksi saa kuulemma Sohvin valinnasta. Oranssin taikurinhatun testaus on sitten seuraavana.

    VastaaPoista