perjantai 9. tammikuuta 2015

Jumituksen purkua

Onhan arjessa paljon hyvääkin. Kuten perjantaiolo (Eevalta opittu termi). Tätä perjantaita juhlistettiin nappiin menneillä tokotreeneillä ja lenkillä hyvässä seurassa. Tokossa ja muussakin pitäisi minun hyväksyä, että olen "ilon kautta" -treenaaja. Viirun treenissä oli ajatuksena tehdä kapulan kanniskelusta paitsi normaalia,  myös hauskaa. Viiru hyppeli, seurasi, teki tokoliikkeitä, juoksenteli putkeen kapula suussa. Palkkaa oli paljon ja monenlaista, ja se oli hyvää. Ilona antoi toimivan vinkin tiiviin palautuksen opetteluun. Ei kun ohjaaja polvilleen takakenoon. Johan tuli kapula ihan nenälle asti :) Lisäksi Viiru teki ekaa kertaa elämässään kokonaisen ruudun (kosketusalustalle, ilman merkille lähetystä), ja se oli täydellinen.

Pikillä oli namikipporuutu. Ekalla kerralla Piki ihmeteli erilaisia tötsiä, mutta seuraavilla kerroilla meni suoraan ruudun keskelle. Tehtiin myös luoksetuloja niin, että Piki jäi itse odottamaan - se jaksaa jo odottaa. Samoin yksinään paikkamakuussa se pysyy jonkin aikaa. Maahanmeno tehtiin peruuttaen. Henkilöryhmä onnistui ilman remmiä. Kummankin treeni onnistui hienosti.

Lunta on satanut paljon. Kuljimme hevosreitillä lumilingon jäljessä ja sitä väistellen. Pumpulilunta.

Toissapäivänä Viirulla oli toinen fyssarikerta, ja jumit olivat melkein hävinneet. Parin-kolmen viikon kuluttua on seuraava käsittely, jonne Pikikin tulee mukaan. Sitten pitääkin muistaa käydä säännöllisesti. Ensi viikolla kuvataan ja rokotetaan kumpikin tyttönen, Pikiltä kaikki, Viirulta selkä.

Pikin tunnelmia PoKSin loppiaismätsärissä (kuva: Seija Tuominen):


2 kommenttia:

  1. Näen sieluni silmin, kuinka joskus tuhannen vuoden päästä kysytään Kotimaisten kielten keskukselta, mistä termi "perjantaiolo" on lähtöisin. Siellä tutkija osaisi linkata sinun blogiisi, mutta toteaisivat sitten, että linkkauksen kohteena oleva blogi oli niin monisivuinen, ettei sieltä löytynyt suoraa viitettä eikä tutkijan määrärahat riittäneet loputtomaan kahlaukseen.

    Onnea terveystutkimuksiin!

    VastaaPoista
  2. Eeva, jos sinä tosiaan olet nainen, joka keksi "perjantaiolon", sinun pitää nyt kiireesti rekisteröidä se tavaramerkiksi. Tai ainakin esittää termi ja sen etymologia selvästi blogissasi!

    VastaaPoista